Elokuva-arvostelu: Kuolleet lehdet: Perinteistä, joskin yllätyksetöntä Kaurismäkeä
Ei elokuva huono ole, mutta ei kyllä ihan ylistyksen arvoinenkaan. Kaurismäen kaikissa elokuvissa on tietenkin ns. Kaurismäki-lisää. Sen jaksaa katsoa, mutta ei se millään tavalla yllätä.
Sinänsä hyvä, että Kaurismäki näyttää tehneen paluun "vanhalla linjalleen", sillä Kuolleet lehdet on sopivan perinteinen Kaurismäki-elokuva. Se on jälleen elokuva pienistä, yksinäisistä köyhyyden kanssa kamppailevista duunareista ja kunnon rakkaustarinakin löytyy.
Päänäyttelijät eli Alma Pöysti ja Jussi Vatanen ovat elokuvan parasta antia. He onnistuvat vähäeleisen rakkaustarinan näyttelemisessä uskottavasti.
Melkein toivoisi että heidän kaltaisia ihmisiä olisi vielä oikeasti olemassa, jotka eivät räplää Tinderiä etsien koko ajan uutta saalista. Kaurismäen elokuvissa rakkaudella on merkitystä, vaikka täyttymyksen saaminen kestäisi.
Tai niin uskottavasti kun nyt voi näytellä kaurismäkeläisessä maailmassa, sillä elokuvassa oli Kaurismäelle tyypillinen ajaton 70-80-lukujen maailma, jota Helsingissä ei enää ole. Se myönnytys on tehty nykyajalle, että ravintolassa ei polteta tupakkaa.
Ja koska maailma on ajaton, itse en oikein ymmärtänyt, miksi Ukrainan sota oli elokuvassa niin isossa roolissa. Se ei tuonut itse tarinalle lisäarvoa ja radioraportit sodasta vain töksähtävät keskelle kaikkea. Kaurismäellä on tietenkin vahva poliittinen eetos omassa elämässään.
Kiitoksia voi taas jakaa siitä, että nykypäivän armoton työelämä on tuotu elokuvaan nollatuntityösopimuksineen ja kehnoine, armottomine johtajineen.
Vatasen näyttelemän Holapan alkoholismi oli taas hyvä lisä tarinalle sopivine letkautuksineen alkoholin käytön syistä. Pöystin näyttelemä Almakaan ei suostu juoppoa hoivaavaksi karikatyyriksi. Ja mikä parasta tarina päättyi onnellisesti toisin kuin yleensä suomalaiset alkoholistikuvaukset.
Kommentit
Lähetä kommentti