Kirja-arvio: Jeanette Björkqvist: Mibi - Paha poliisi: Jari Aarnion oikean käden tuskainen elämä

 

Rikoksia seuraavat muistavat Mikael "Mibi" Runebergin vähintään Jari Aarnio-oikeudenkäynnistä, jossa Mibistä leivottiin median avustuksella Aarnion oikea käsi ja ns. paha poliisi. Se oli tietenkin helppoa, koska jo ulkonäöltään Mibi on kaksimetrinen, karskin oloinen mies. 

Ja sitä hän kertookin elämäkerrassaan olleensa, karu ja tunteeton mies. Mies, joka eli työlleen ja jolle ei mikään muu merkinnyt. Tiellä riitti vittumaisia ja epäpäteviä pomoja sekä epäonnistuneita ihmissuhteita. Joista vaikutuksillisin lienee suomalaisen karu ja rakkaudeton suhde omaan poliisi-isään.

Aarnion suhteen hän väittää olleensa ns. hyödyllinen idiootti, jota Aarnio pyöritti puuhissaan samoin kuin muita sisäpiiriinsä kuuluneita poliiseja. Eri oikeusasteet olivat sitten asiasta eri mieltä. Se lienee kuitenkin totta, että huumepoliisissa ei pärjää ilman tietynlaista kovaa otetta ja suhteita myös alamaailmaan, joita Mibillä oli jo ennen poliisiuraansa.

Kirjassa käsitellään ehkä jo väsymykseen asti KRP:n ja Helsingin huumepoliisin välisiä riitoja sekä Mibin omia riitoja muiden poliisien kanssa. Ironista kyllä, Mibi oli urallaan sekä KRP:ssä että huumepoliisissa. 

Itse olisin kaivannut kirjaan enemmän kuvausta arkisesta huumepoliisin työstä. Toki sitäkin löytyy kirjan alusta, jolloin Mibi toimi kenttäpoliisina. Mutta enemmän.

Parhaimmillaan kirja on kuvauksissa Mibin lapsuudesta sekä loppua kohden Mibin romahdettua henkisesti ja löydettyä uuden elämän sairaanhoitajana. Ei ole helppoa löytää keski-iässä tunteitaan uudestaan. Se on kuin uusi maailma, kun kuori lohkeaa ympäriltä.

Kirjan kirjoittaja Jeanette Björkqvist on laatinut kirjan loppuun jälkisanat. Eikä ehkä ihan turhaan. Kirjoittaja kertoo kirjaprosessin olleen vaikea ja se näkyy tekstistä. Jossain kohtaan Mibi on päässyt tosiaan tarinoimaan liikaa niistä riidoista. Ilmeisesti ex-kollegoista iso osa ei voi vieläkään sietää Mibiä. Pääasia, että hän sietää nyt itse itseään.