Tutustu kirjaani Rumasatu!

 


Hei Ystävä, 

Käy tutustumassa pienoisromaaniini Rumasatu, jonka teksti on jo kirjoitettu koronaepidemian aikana muutama vuosi sitten. 

Jouduin valitettavasti julkaisemaan sen blogin muodossa, kun muitakaan vaihtoehtoja ei jätetty. Kirjan muodossa sitä olisi toki ollut helpompi lukea tai edes e-kirjana. Sen tiedostan.

Tämä välähdyksenomaisen teos pohjautuu osin omaan elämääni toimittajana, koulukokemuksiini sekä tietenkin sairaalassa oloon. 

Tekstiä on dramatisoitu ja ei se ole yksi yhteen totuus. Oikeita nimiä ei mainita ja muutenkin kiertelen totuutta erikoisilla sanoilla. 

Teksti voi tuntua synkältä, siitä pahoittelut, tavoitteena oli tragikomedian ja sairaskertomuksen välimuoto. 

Se on epäonninen ja turha odysseia. Jotain Kellariloukkua. Hullun puolustuspuhetta ja Juoppohullun päiväkirjaa.

Tämän kaiken saatte ilmaiseksi ja ilman apurahoja.

Rumasatu.

Kommentit

Suositut postaukset