Pelokasta uutta vuotta!

Tämäkin vuosi kohta lusittu pois. En välttämättä jää kaipaamaan tätäkään vuotta, mutta olen kiitollinen, että olen yhä elossa. Enempää ei voi vaatia, kaikki muu on turhaa.

Nostradamus ja muut ennustajaveijarit ennustavat ensi vuodelle katastrofeja. Sotia ja tauteja. Kuinkas muutenkaan, ei olisi kovin raflaavaa ennustaa seesteistä ja mukavaa vuotta. 

Pelon, tautien ja sodan voiman ovat toki poliitikot ja mediakin ymmärtäneet. Ihminen kyyristelee pelon edessä kuin koira uudenvuodenrakettien paukkuessa. 

Ihminen täytyy pitää pelon vallassa, että se olisi helpommin hallittavissa. Ei tarvitse edes olla diktatuuri, sillä hallitulla tiedolla voi myös pelotella.

Ja hyvä uutinen tunnetusti ei ole uutinen. Ihmisiä pelotellaan ja johdatellaan häikäilemättä. Tähän lankaan menevät lukeneet ja fiksutkin ihmiset. Se on ihan inhimillistäkin.

Mutta alku se on huonokin alku. Ensi vuosi näyttää. Pelko lähtee ihmisestä itsestään hävityksen ja hulluudenkin keskellä. 

Minulle pelkkä arki on pelottavampaa kuin mullistukset, niillehän kaltaiseni pieni ihminen ei voi mitään.

Kommentit