Kirja-arvio: Wilma Ruohisto - Sara Sieppi: Oliks sulla vielä jotain?

 

Viihdemaailman hahmojen sanomisia on ihmisten helppo vähätellä ja halveksua varsinkin ns. turhia julkkiksia. He ovat ihmisten sylkykuppeja. 

Sara Sieppi on tästä saanut osansa, lisäksi myös suoranaisesta vihasta ja vainosta netissä, vaikka ei turha julkkis olekaan. Ihmisten mielestä kun viihdemaailman julkkiksia saakin haukkua ja halveksua.

Tosin Sieppi on ajautunut tikun nokkaan usein tahtomattakin. Vaikka rahaa on tullut, bisneksen hoito ei ole ollut hänen parhaimpia puoliaan. Miss Suomeksikin hän ehti aikana, jolloin missit vielä kiinnostivat ihmisiä. Julkisuuttaa riitti tahtomattakin, kun hän biletti Leijonien kanssa. 

Ex-missin, nykyisen somevaikuttajan Sara Siepin elämäkertakin Oliks sulla vielä jotain? olisi helppo heti kättelyssä torpata. Tietysti pinkkiä henkivä kansi kuvineen ei ainakaan vähennä ihmisten ennakkoluuloja. 

Se on kuitenkin hyvä elämäkerta, vaikka siinä ääneen pääseekin ainoastaan Sara Sieppi itse. Tuttuja ei ole haastateltu. Eli Sarasta kertoo vain Sara itse. Kirjoitushommakin on maltettu antaa ammattitoimittajan tehtäväksi, jolloin jälki usein on luettavaa. Kirja kannattaa lukea, varsinkin jos ei tiedä mitään missi- tai vaikuttajamaailmasta.

Entisessä elämässäni toimittajana haastattelin jokusen missinkin, mutta Sara Sieppiä minulla ei ollut kunnia tavata. Omien sanojen mukaansa hän oli "leikkiin" lähtiessään aivan liian nuori ja kiltti, joka sanoi aina kyllä ja sieti ennen metoo-aikoja jopa perseen puristelua messuemäntänä. 

Armollinen Sara ei ole ainakaan ex-rakkaalleen Roope Salmiselle. Hänelle on omistettu varsin muhkea osuus kirjasta, vaikka Roopen nimenä toimii Se. Eli aika tuolloin vielä alkoholia ja juhlia ja pettämistä harrastaneen Roopen kanssa on ollut ilmeisen traumaattista ja sattuu yhä. Täydelliseen välirikkoon Sara ajautui myös pikkusiskonsa kanssa, joka toimi Saran assarinakin. 

Sara ei päästä helpolla toimittajiakaan. Jopa itse Maria Veitola saa kuulla kunniansa. Feminismi oli kaukana kun Veitola nöyryytti Saraa talkshowssa. Misseihin kun ovat suhtautuneet alentuvasti monet naistoimittajat. Miestoimittajista puhumattakaan. 

PS. Julkkismaailmaa sivuaa myös blogiteokseni Rumasatu.  

Kommentit

Suositut postaukset