Kirja-arvio: Aki Linnanahde - Niko Ranta-aho: Rikkaan isäpapan pojasta rikollispomoksi

 

Suomessa ei liene kovin monta ihmistä, jotka eivät tiedä Niko Ranta-ahon nimeä. Ainakin jos uutisia lukevat. 

Ranta-ahosta tuli kuin varkain Suomen kuuluisin rikollinen, kiitos viihdejulkkistyttöystävän Sofia Belorfin, somessa jaettujen okyelämäkuvien ja sittemmin huumekaupan. Julkisuudesta piti huolen media, johon ilmestyi kuvia virnuilevasta Ranta-ahosta hohtavan valkoisin hampain käräjille mentäessä.

Ranta-ahosta ei olisi tarvinnut tulla rikollista. Hänellä ei ollut ankeaa lapsuutta, eikä laitoskierrettä heti lapsesta alkaen. Hän kasvoi suhteellisen varakkaassa perheessä, mutta hänen luonteensa oli levoton, alituiseen jännitystä hakeva. Siihen päälle sitten täydellinen auktoriteettivastaisuus ja persous päihteille.

Itsekin julkkis Aki Linnanahde on kirjoittanut miehekkäitä elämäkertoja rikollisista ja urheilijoista. Niko Ranta-ahoa kirja ei varsinaisesti ihaile, joskaan Linnanahde ei aja häntä täysin nurkkaakaan. Silloin olisi tietenkin jäänyt kirjakin tekemättä. 

Ranta-ahoon tuntuu olevan vaikea päästä käsiksi. Sellainen olo kirjasta jäi. Liukas luikuri. Samaan aikaan miellyttävä, sosiaalinen ja tunnekylmä. Narsisti varmasti.

Aivan taivaasta pudoten Ranta-ahosta ei tullut rikollista. Hän pyöri rikollisten kanssa jo nuorena ja suvustakin löytyi rikollisia. Mikään kova huumeparoni hän ei ollut. Kiinnikin jäi käytettyään apulaisinaan amatööririkollisia. Omia kavereitaan, jotka töppäilivät nolosti ja polttivat oman kaverinsa Nikon. 

Parhaimmillaan elämäkerta on kuvatessaan Nikon päihderiippuvuutta. Ainakin jos itsellään sellainen on tai on ollut tai läheisillä on kokemusta päihdeongelmista. Aineet toki Nikolla on olleet parempia ja rahaa on niihin riittänyt toisin kuin perusjuopolla. Kokaiinia ja samppanjaa. Ei Lidlin halvinta aamuyhdeksältä.

Ranta-aho itse väittää rikollisen elämänsä olevan ohi. Mutta mitenköhän tuo onnistuu? Ei hän varsinaisesti kadu ja anteeksipyytäminenkin tapahtuu vain siksi, että fiksuna miehenä hän tietää, että näin täytyy toimia. 

Omien sanojensa mukaan hän ei ole saanut vankilassa edes kuntoutusta. Ja pystyykö ihminen muuttumaan pelkästään ankealla istumisella vankilassa? Tuskin. 

Ja aina löytyy nuoria, jotka häntä ihailevat. Nuoret ovat vielä lapsellisia, jotka kuvittelevat, että rahoilla leveily se vasta elämää on. Ei mitään väliä, millä ne rahat on tehty.

PS. Rikollismaailmaa löytyy myös bllogiteoksestani Rumasatu.