Kirja-arvio: JP Koskinen - Ted Bundy - Sarjamurhaaja vailla omaatuntoa

 

Ted Bundy oli ensimmäinen raskaan sarjan julkisuudesta nauttinut sarjamurhaaja vaikuttaen 1970-luvun puolivälissä. Ei edes tiedetä, kuinka monta uhria hänellä oli, mutta ainakin yli 30 nuorta naista hän ehti tappaa ennen joutumistaan sähkötuoliin 1989.

Ted Bundy nautti julkisuudesta ja varmasti nauttisi kaikista sarjoista ja kirjoista, joita hänestä on tehty. JP Koskisen Ted Bundy -kirja on ihan kelpo lisä tähän armaadaan. Se on helposti luettava ja siinä on kaunokirjallisiakin ansioita, vaikka elämäkertana pohjautuukin tiukasti Bundyn elämään.

Tai siihen, mitä hänestä tiedetään, Bundyn elämässä oli paljon, josta tiesi vain hän itse. Bundy kykeni lokeroimaan elämänsä. Miellyttävä, komeakin Ted oli pidetty, mutta öisin lähti liikkeelle taas tirkistelijä ja murhaaja-Ted. 

Bundy oli eittämättä vähintäänkin psykopaatti ja narsisti, joka tunnusti murhanneensa vasta vähän ennen teloitustaan. Hän ei katunut koskaan tekojaan, eikä järkyttynyt julmuudestaan, korkeintaan siitä, ettei kyennyt hillitsemään itseään.

Tedin aikaan sarjamurhaajan elämä oli helpompaa ja Tedkin joutui kiinni omaa röyhkeyttään ja tyhmyyttään. 70-luvulla ei mitään DNA-tutkimuksia tunnettu ja poliisityö muutenkin alkeellista nykyiseen. Ted sortui kuitenkin aliarvioimaan poliiseja, mikä sitten koitui hänen kohtalokseen. Hän jopa ryhtyi itse omaksi asianajajakseen panoksena oma elämä.

Hullua kyllä Ted opiskeli psykologiaa ja lakia. Hauskannäköisenäkin hänellä olisi ollut tulevaisuuskin edessään, mutta viha ja tappamisen pakko oli suurempi. Tai näin hän itse väitti, että häntä ajoi jokin selittämätön pakko tappamaan ja raiskaamaan.

Amerikkalaista sarjamurhaajakulttia on jotenkin vaikea ymmärtää. Siksi uusia Ted Bundyja sinne syntyy yhä uudestaan, kun heistä tehdään tähtiä, kuten Ted Bundysta. Nuoret naiset jopa istuivat oikeussalissa ihaillen katsellen Bundya, joka juuri tappoi heitä.