Kirja-arvio: Ville Keränen - Gämpleri: Pokerinpeluun ihanuus ja kurjuus

 

En ole koskaan ollut pelimiehiä. Missään. En naisten kanssa enkä juuri pajatsoakaan ole pelannut. Pokeria en ole osannut pitää koskaan. 

Ville Keränen sen sijaan on pelimiehiä ja pokerimaailmassa tunnettu hahmo. Hän on kirjoittanut pokerimaailmaa sivuavan kirjan Gämpleri.

Todettakoon, että kirjailija itse lähestyi minua pyynnöllä kirjoittaa kirjastaan ja päätinpä tällä kertaa kirjoittaa. Yleensä valitsen kirjat kirjaston valikoimista. Mutta koska en tiedä pokerista mitään, kiinnostus heräsi. 

Joskus 00-luvulla Suomessa elettiin pokeribuumia. Sitä buumia sivuaa tämäkin kirja. Televisiossa pyöri ties kuinka monta pokeriohjelmaa. Ja harrastajia riitti. Nyt suurin into lienee laantunut ja pelitkin siirtyneet nettiin. Suhtautuminen uhkapeleihinkin on muuttunut negatiivisemmaksi.

Kirjan päähenkilö Aki Peltokallio on sinänsä mielenkiintoinen hahmo. Samaan aikaan poikkeusyksilö ja tavis. Jo vauvana orvoksi jäänyt ja aivovamman saanut. Hän kuten moni muukin on tyytymätön elämäänsä. Elämä myyntimiehenä ei sytytä ja unelmat Ferrarista riivaavat. 

Aki kiinnostuu pokerista ja onni ei ole aina myötä. Velkoja kertyy ja mamukoronkiskurijengikin uhkailee. Hän päättää opiskella pokerinpelaamista toden teolla ja kehittelee muiden puolisyrjäytyneiden kavereidensa kanssa tietokoneohjelmaakin rahasammoksi. Laillisuuden rajamailla.

Lopulta Aki kuitenkin onneksi huomaa kärsivänsä peliaddiktiosta ja saa pelaamisensa jonkinlaiseen tasapainoon. Tappiota tulee mutta myös voittoja. Hän tajuaa kärsivänsä myös yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta lapsuudestaan asti, vaikka ei ole mikään erakko. Eli henkilö kehittyy.

Jos ongelmia kirjasta hakee, niin suurin ongelma on tuhoton määrä pokeritermejä. Nämä toki ovat pokerista kiinnostuneille kiinnostavia ja selviä termejä, mutta karkottavat ne lukijat, joita pokerimaailma ei sinänsä kiinnosta tai eivät tiedä mitään pokerista. 

Kirjan lopusta löytyy kyllä suomennokset pokerijargonista, mutta kuka käyttöohjeitakaan koskaan lukee.

Muutakin karsintaa olisi voinut suorittaa tekstiin lisää ja terävöittää henkilöhahmoja ja karsiakin. Varsinkin naiskuva jää kapeaksi, vaikka pokerimaailma kai on äijien maailma. 

Plussaa kirjassa on itse päähenkilö, joka on monisyinen ja kiinnostava hahmo. Ei aina tiedä mitä tahtoo, mutta kuka sitä tietäisi tässä maailmassa. 

Ainahan me haluamme samaan aikaa rauhallista tavis-elämää että tähtien loistetta. Plussaa on myös jo sinänsä kirjoittaa pokerimaailmasta. En ainakaan muista Suomessa julkaistun toista kaunokirjallista teosta aiheesta. 

Kirjailija lupaa kirjalle ehkä jatkoa. Ehkä siinä sitten on jo mainitsemani puutteet korjattu.