Kirja-arvio: Susan Heikkinen - Pullopostia Seilin saarelta - Potilas numero 43

Pienellä Seilin saarella on yhä ikävä kaiku. 

Ensiksi sinne roudattiin pois ihmisten silmistä spitaaliset ja sen vitsauksen hävittyä sinne tuupattiin mielisairaat. Lopulta vain parantumattomasti mielisairaiksi katsotut naiset, kunnes sairaala lopulta suljettiin 1960-luvulla. 

Nämä ainekset ovat tietenkin innoittaneet taiteilijoita. Tekeillä on elokuva ja kirjojakin on kirjoitettu.  Susan Heikkinen on kirjoittanut eräästä sen potilaasta elämäkerran. 

Siitä jännä elämäkerta, että potilasnumero 43 Saima Rahkonen ei ollut millään tavalla poikkeusyksilö muuta kuin sairautensa takia. Hänestä ei koskaan tullut suurta taiteilijaa tai mitään muutakaan. Köyhänä ja tuntemattomana hän syntyi ja myös kuoli. 

Hän ajelehti lähes koko aikuisikänsä mielisairaalasta toiseen kunnes päätyi Seiliin. Siellä hän myös kuoli ja haudattiin. 

Heikkinen olisi kadonnut monien muiden tavoin historiaan, ellei hän olisi sattunut piilottamaan pulloihin pieniä viestejä elämästään ympäri Seilin saarta. Myöhemmin ne sitten löydettiin ja tutkijoiden mielenkiinto tietenkin heräsi. 

Rahkonen ei ollut aivan aiheetta mielisairaalakierteessä. Hän yritti surmata palveluskumppaninsa lyömällä kirveellä päähän palvelijana työskennellessään. Hänet todettiin lopulta syyntakeettomaksi. 

Saiman kohdalla tosin täytyy pohtia  aiheuttivatko olosuhteet skitsofrenian. Vähämieliseksikin häntä syytettiin. Joka tapauksessa hän ei koskaan päässyt vapauteen. Varsinainen elinkautinen siis, vaikka Saiman teon uhri ei edes kuollut.

Kirja on erinomainen raportti omasta ajastaan eli eli 1900-luvun ensimmäisestä puoliskosta ja mielisairaaloista tuona aikoina. Yhteiskunnastakin. Rahkonen sinnitteli elossa niin sisällissodat kuin toisen maailmansodankin.

Kirja sisältää esimerkiksi lukemattomia Saiman kirjeitä, joita ei koskaan lähetetty sairaalasta eteenpäin. Paremmasta haaveileva Saima kun luuli menevänsä naimisiin milloin kenenkin lääkärin kanssa ja kirjoitteli sitten heille ja milloin lääkintöhallitukseen kohtelustaan. 

Raskaaksikin hän ehti tulla potilastoverille, mutta sikiö abortoitiin. Sukulaisia ei juuri vieraillut. Yksi ainoa kuva hänestä on sentään säilynyt.

Traaginen tarina kaiken kaikkiaan, mutta ei varmaankaan poikkeuksellinen tuon ajan maailmassa. Joitain lääkkeitä jo oli, mutta ne lähinnä rauhoittivat levottomia potilaita.