perjantai 2. lokakuuta 2009

Pietarin runoja


Minua, kuten montaa muuta ennen minua, Pietari on inspiroinut.


--------------------------------------------------------------------------------


Sanoin haluavani itkeä.
Itkenyt en ole aikoihin.
Maksaa tahdoin, maksoinkin.

Aleksandr Nevskin
Metron
sisäänkäynnissä muori kyyneleet silmissä.

Hän on niin pieni, ymmärtämätön.
Ja katsoo minua suoraan silmiin.

Hullu mies tönii minua:
Mene jo sisään siitä.

Junassa aika pysähtyy.
Ja mies yritti iskeä itselleen tietä ulos.

Vähitellen olen ajatellut.
Itkeminen ei ole vaihtoehdoista huonoin.

--------------------------------------------------------------------


Katselin Nevaa.
Hetki vain ja hyppäys,
ja tuo jättiläinen tappaisi minut.
Hyödytön Rasputin olen,
vailla parantavaa voimaa.

Ja katkera ajatus:
Missä hetkeni viipyy?

Kaikki muu.
Jäätynyttä Nevaa.


-----------------------------------------------------------------------


Kerjäläisiä Luostarissa.
Se on jo kello kuudelta kiinni.
Köyhä kovistelee vieläkin köyhempää.
40 ruplaa, anna heti.

Minä voisin katsella hotellin ikkunasta
sitäkin hyvinvoivaa kerjäläistä,
joka pyysi minulta ruplia ravintolaan.

Ja sitä pientä taloa,
josta kaikki alkoi.

Muistoissamme Pietari Suuri.
-------------------------------------------------------------------------

Olisin halunnut kuunnella
kauniita venäläisiä lauluja.
Minulla ei ollut rahaa.
Viimeiset menivät hylättyyn olueen.

Ei rahaa, ei laulua,
ei kauniita venäläisiä lauluja, sanoi se
musikaalinen mies.

Mutta Rakastan sinua
ja
paikkaa,
jonne menit.

Nainen.
-----------------------------------------------------------

Sieluni lepää Dostojevskin vieressä.
Surullinen, kuoleva koira olen
hautausmaalla,
jossa asuu vain taiteilijoita.

Menetetty on sieluni.
En uskalla Jumalaa kohdata.

------------------------------------------------------------

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Gadgetissa oli virhe