Kuollut mies ei painia kaipaa

http://www.foxsearchlight.com/thewrestler/

Tänään kävin katsomassa Tikkurilan Bio Grandissa Wrestler -elokuvan. Ja muuten halvalla kun kyse oli ns. matinea-elokuvista, harvoin leffaan pääsee päälle viidellä eurolla. Mutta harvoin käyn elokuvissa minäkin ja vielä harvemmin vaikutun. Nyt näin tein.

Wrestler on elokuva, josta uskoisin aikaa myöten tulevan klassikko, ei vähiten Mickey Rourken erinomaisen pääosan takia painija Ram-Jamina oikealtaan nimeltään. Rourkey oli kuin luotu esittämään amerikkalaisen ammattilaispainin kehäraakkia. Show-painiksikin sitä sanotaan, mutta elokuvan myötä minun arvostukseni lajia kohtaan kasvoi. Ammattilaispaini on mitä rankinta urheilua ja näyttelijäntyötä, paitsi että vammat ovat oikeita.

Itse asiassa ammattilaispaini oli liki ainoata tv:stä mitä jaksoin katsoa, ollessani pahasti masentunut vuosituhannen alussa.

Eksyin aiheesta, mutta rooli oli tosiaan kuin Rourken elämästä. Juhlittu 80-luvun tähti ja 2000-luvun kehäraakki. Rourken nyrkkeilyn ja "kauneus"leikkausten hiomat kasvot elivät roolin mukana. Jopa miehen jatkuva huokailu kuvasti väsymystä ja pettymystä elämään. Marisa Tomei, hänkin uransa parhaat päivät 90-luvulla nähnyt ei ollut hänkään hullumpi elämäänsä ja miehiin pettyneenä yli-ikäisenä stripparina Cassidyna, jota Rourkey vokottelee melkein onnistumatta.

Wrestler oli sinällään perinteinen urheiluelokuva, niitä kun on kahdenlaisia. Köyhä poika nousee vaikeuksien kautta tähtivoittajaksi tai kehäraakkitarinat, jota Wrestler edustaa. Jotain Kuin Raivo Härkää olin tarinasta aistivinani, mutta Wrestler ei ollut lainkaan eeppinen elokuva, kuten esimerkiksi Kuin Raivo Härkä on. Ehkä painikohtaukset olivat kovuudessaan nyrkkeilyelokuvia muistuttavia.

Elämä on taistelua voitoista ja koostuu tappioista, ja yleisön rakkaus voi olla ainoata rakkautta mitä saa. Kaikille ei edes sitä ole tarjolla. Wrestler on tarina yhden miehen halusta viettää normaalia elämää siinä onnistumatta, Rourkeyn pumppu kun pettää ja paini pitäisi jättää. Elokuvaluusereista on vaikea olla pitämättä, heissä kun on jotain perin juurin sympaattista ja samaistuttavaa. Kaikki olemme kolhuja saaneet, mutta silti meissä elää halu saada rakkautta.

Elokuvaan oli ehkä vähän turhaan ympätty Rourkelle katkeran tyttären puolelleenvoitto -tarina. On jotenkin niin moneen kertaan nähty ja kuultu nämä isän hylkäämäksi joutuneet lapset. Onneksi oli ymmärretty, ettei anteeksianto suju hetkessä, jos koskaan. Rakkaustarina Marisan kanssa sai melkein täyttymyksensä, mutta ei ihan onneksi. Melkein luulin, että Rourke kuolisi lopussa, rivien välistä se annettiin ymmärtää.

Mutta elokuva päättyi arvoituksellisesti, hyppäsikö hän lopussa kuolemaan palattuaan vielä kerran areenalle sydämen petettyä vai parempaan elämään. Ja voiko vertauskuvallisempaa sairautta elämään pettyneelle löytyä kuin sydämen särkyminen.

Ja voiko parempaa loppukohtauspaikkaa hakea kuin painiareena. Ram-Jam vielä kerran vanhaa vastustajaansa vastassa. Siksi urheilua ja viihdettä kauneimmillaan tai karmeimmillaan katsotaan.

------------------------------------------------------------------------------------------------

Nyt on sitten hulluuden ja luovan nerouden välinen yhteys todistettu tieteellisesti. Unkarilaisten psykiatrien tutkimusten mukaan taiteellisen luovuuden ja skitsofrenian välillä on geneettinen yhteys.

Tässä vielä Bruce Springsteenin nimikkobiisi Wrestler-elokuvasta.Hänkin on tehnyt hyvän biisin elokuvaan.