Avaatko Facebookin työaikana?

Suomi lienee niitä harvoja maita, jossa kannustetaan, ajoittain pakotetaankin verkostoitumaan, mutta sitä ei saisi tehdä työaikana. Käytäväjuoruaminen on jees juttu, mutta Facebookia ei saisi työaikana käyttää. Näin toimitaan teknologian mallimaassa, jossa totuus elää vielä Kekkosen aikaa ja kaikki internetiin liittyvä on turhaa ajantuhlausta. Se kun vie aikaa niiltä "oikeilta töiltä".



Nykymaailmasta tietämättömät julkisen hallinnon, erityisesti sairaaloiden johto, on ollut yhtä innokkaasti kieltämästä facebookin käyttöä työaikana kuin videopelien kieltämistä 80-luvulla konsanaan. Yksityisellä puolella on ymmärretty Facebookin pr-arvo. Kun asiakkaat huomaavat, että sillä myyjällä onkin ihan tavallinen yksityiselämä, niin kauppakin käy paremmin ja kontaktit lisääntyvät.



Tunnustan, olen käyttänyt Facebookia työaikana. Osin jo siksi, että se on yksi työvälineistäni, mutta aivan huvin vuoksi. Se on minun käytäväkeskustelupaikkani ja taukoni byrokratian ahdistavuudessa. Facebookistani löytyy ihmisiä laidasta laitaan. On lapsuuden kavereita, työkavereita että ihan mitä tahansa muutakin kaveria.



Silti olen varsin maltillinen Facebookin käyttäjä. Ensimmäiseen vuoteen en edes käynyt siellä. Sitten innostuin siitä mistä muutkin. Keräilemään kavereita. Silti Facebook-kavereideni määrä on alle sadan. Ja lähes kaikki tunnen tosielämässäkin, mitä ikinä se sitten onkaan, enemmän tai vähemmän hyvin.



Facebookia en hyödynnä lähellekään niin hyvin, kuin voisin hyödyntää. Lähinnä päivittelen noin kerran viikossa sen statukseni ja lisäilen kuvia ja linkkejä silloin tällöin. Se riittää minulle, aikani ei yksinkertaisesti riitä muuhun ja valintoja on tehtävä.



Mutta miksi ihmeessä tunnen syyllisyyttä, kun käyn työaikana Facebookissa? On tehty tutkimuksia, että ihmiset tekevät mitä kummallisimpia asioita työaikanaan. Verkkopankin ja Iltalehden vilkuilu lienee niistä viattomimpia. Osa suorastaan varastaa työnantajaltaan.

-------------------------------------------------------------------------------------

Kaikenlaisia yrityksiä sitä tulee netin kautta huijaamiseen... Alla minulle sähköpostissa tullut. Tätä voisi melkein jo uskoa... Tämä tuli työsähköpostiin. Kaikenlaisia pyyntöjä on tullut, mutta ei sentään vielä uunia ole haluttu.



Hi,



My name is Elena, I have 32 years and I write you from Russian province. I work in library and I can use computer after my work when possible. I finded your address in internet while visited some sites and decided to write you this desperate letter.



I have daughter Angelina, she is 8 years, her father abandoned us and we live with my mother.



Due to financial crisis my mother lost job and our situation became very difficult.



The prices for gas and electricity is very high in our region and we cannot use it to heating our home anymore.



The winter is coming and weather becoming colder each day. We very afraid and we don't know what to do.



The only accessible way for us to heat our home is to use portable oven which work with burning wood. We have enough wood in our region and this oven will heat our home all winter for minimal charges.



Unfortunately, we cannot buy such oven in our city because it price equivalent of 191 Euro and very expensive for us.



If you have any old portable oven and in case you don't use it anymore, we will be very grateful to you if you can donate it to us and organize transport of this oven to our address (200km from Moscow). This ovens are different, usually they made from cast iron.



I will be waiting your answer.



Elena and my family.

Russia

----------------------------------------------------------------------------------

Katsottua: The Detective. Tämä Frank Sinatran tähdittämä elokuva todisti ainakin sen, että Sinatra osasi todella näytellä, vaikka Sinatra kovanaamapoliisina ei tullut ensimmäisenä mieleen hänelle sopivana roolina. Elokuvan kuva homoista oli ajalleenkin järkyttävä. Heidät kuvattiin kuvottavista kuvottavimpina ihmisolioina, joko psykopaatteina tai tappavina kaappihomoina.



Televisiostakin tulee jälleen hyvää katsottavaa. Stephen Fryn Amerikan-kiertuetta on ilo katsella. Onneksi sarkastisen huumorin mestareita on jäljellä.



Viime aikoina olen katsellut Neurohömppää, joka on jo tv-viihteen pohjanoteeraus menneiltä vuosilta. Tai niin ainakin dvd:n kannessa luvattiin. Tässä sitä teille.