Vihatut levyt

Ammoisina 90-luvun alkuvuosina Radiomafian suosikkiohjelmani oli Anssin vihatut levyt. Ohjelman konsepti oli yksinkertainen. Kuuntelijat saivat "toivoa" ja Anssi soitti huonompaakin huonompia levyjä. Ahkerien kotikassuäänittelijöiden kiusaksi Anssi vielä lauloi "kauniilla" äänellään levyjen päälle.

Samoissa hommissa Anssi on vieläkin. Nyt RadioHelsingissä. Pari kertaa tuo Hyvinkään lahja Suomelle on myös piipahtanut televisiossakin.



Koska minä, niin kuin useimmat muutkin, rakastan musiikkia, on vaikea löytää musiikkia mitä vihaa. Mutta mistä en pidä, on jo helpompi löytää. Useat vihatut levyni ovat myös muuttuneet rakastetuiksi levyiksi.



Koska kotimainen musiikki ei ole näihin päivin asti ollut niin laskelmoitua ja ylituotettua kuin suuren maailman musiikki, suomalaisesta musiikista on ollut helpompi löytää vihan kohteita, koska ketjun läpi pääsee heikkojakin tuotteita.



Ensimmäiseksi. En voi sietää Lauri Tähkä et Elonkerjuuta. Kun kuulen sen tyypin äänen, käännän heti kanavaa. Joku siinä sen tekopirteässä olemuksessa herättää minussa välittömästi raivontunteita. Lisäksi sen biisit ovat kaikki samanlaisia, mikä on toki myös rakastettujen artistien ongelma.



Anssi Kelaakaan en voi sietää. En ole itsekään ole irrottautunut täysin kouluajoistani, mutta tämä mies ei muusta tunnu kirjoittavankaan. Tavallinen ei voi olla väkisin, vaikka Kelan lisäksi kukaan muu ei sitä haluakaan.



Sitten on näitä ikiaikojen kotimaisia klassikoita kuten Ressu Redford, Pave Maijanen ja ylivoimainen enemmistö tämän hetken ja menneistä iskelmätähdistä. Harvoin mikään sen hetkinen hittimusiikki minua miellyttää muutenkaan. Vastavirtaan täytyy kulkea maksoi mitä maksoi.



Mutta kyllä niitä vihattuja levyjä ulkomailtakin löytyy. Kiitin luojaani, kun pahin teknomusiikkibuumi meni ohi. Enää tuosta ilmiöstä kärsivät saksalaiset, joilla muutenkin on ilmiömäisen huono musiikkimaku. Mutta muistatteko esim. sellaiset hirvitykset kuten 2unlimited tai Ace of Base, jonka huomasin Pietarissa käydessäni olevan siellä yhä kova nimi, kuten muukin teknohumppa.



Tämän päivän ulkomainen rock on myös hurjistumista herättävää. En edes tiedä kaikkien bändien ja artistien levyjä, enkä edes halua tietää. Kaikki Euroviisu-musiikki on myös sieltä itsestään. Ainoa helpotus olisi minulle aikakone menneisyyteen. Tosin sieltäkin löytyy järkyttäviä kausia kuten punk, proge ja koko 80-luvu, joka oli kaikkien klassikkorockartistien alennustilan pahinta suvantokautta.



Muuten, en siis tarkoittanut SITÄ kauheaakin kauheampaa suomidiskohumpan hirvitys Aikakonetta. Niiden biisintekijä on yhä riesanamme varsinkin kotimaan euroviisukarsinnoissa. Tätä samaa koulukuntaa edustivat myös Waldos People ja kermana puuron päälle Movetron. Jopa bändin nimi kuvastaa äärimmäistä junttiutta.



Mutta tässä yleisön pyynnöstä, ei pyytämättä ja yllätyksenä 90-luvun romanttisia kotimaisia helmiä. Neon 2 ja Kemiaa.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Jos ei keskustella vanhustenhoidosta niin sitten kouluista. Nyt päivitellään, kun vanhemmat ottavat lapsensa pois kouluista, joissa on paljon maahanmuuttajalapsia ja muutenkin ikäviä häiriköitä. On ihmetelty, että onko tämä merkki ghetoista Suomessakin. Sitähän se on. Valinnanvapaus valita. Peruskoulu oli kaunis ajatus, mutta jos opettajatkin karttavat tiettyjä kouluja, niin taso laskee. Näin on käynyt osin jo terveyspalveluissa. Lääkärit ovat äänestäneet jaloillaan.



Kohua kouluista on myös riittänyt niissä opetettavista kielistä. Joku ehdotti pakkovenäjää. Sehän on Suomessa ollutkin, eikä sitä tainnut kukaan silloin periaatteesta opetella. Samastahan on kyse pakkoruotsissakin. Mitä jos annettaisiin lasten ihan itse valita? Muistakaa tämä vanhemmat. Ja taas toisaalta, kuinka kypsä 9-vuotias on valitsemaan tulevaisuudelleen hyödyllisimmän A-kielen. Englannin oppii ainakin jo muutenkin.



En ymmärrä, mistä kohut syntyvät. Kohuttu Pääministeri tv-elokuva Anneli Jäätteenmäen piinahetkistä oli minusta ainoastaan ikävystyttävä. Enkä myöskään ymmärrä, miksi Jäätteenmäestä oli tehty marttyyri. Hänhän teki kuitenkin väärin. Niin on kyllä tehnyt Matti Vanhanenkin, mutta ei lähde pääministerin paikalta kulumallakaan. Jonna Järnefelt oli elokuvan ehdoton väripilkku samoin Pertsa Koivunen teki Mauri Pekkarisena hyvää työtä.



Pietarista on muuten Suomeen pitkä matka. Lähes kolme viikkoa sitten lähettämäni kortit saapuivat kohteiden ilmoitusten mukaan vasta tänään perille. Postimerkkejä oli myös ilmestynyt lisää korttiin...mielenkiintoista.