Vaikuttavimmat elokuvat puntarissa

Yleteemalta alkaa tänään sarja Aki Kaurismäen valitsemista kymmenestä parhaasta elokuvasta mielestään. Koska mielessäni ei pyöri tällä hetkellä mitään korkealentoista, pikemminkin matalalentoa, ajattelin itsekin laittaa blogiini omasta mielestäni kymmenen parasta elokuvaa ylös. Tai pitäisikö sanoa kymmenen vaikuttavinta, kun vaikea on laittaa paremmuusjärjestykseen taidetta. Eivät varmaan tule yllätyksenä ainakaan blogiani kauemmin lukeneille.

1. Full Metal Jacket. Stanley Kubrickin ohjaama. Oikeastaan voisi kaikki Kubrickin elokuvat nimetä. Valinta vaikea, Barry Lyndon voisi olla yhtä hyvin. Jacket on ehkä paras koskaan tehty sotaelokuva, jossa näytetään myös koulutusajan julmuudet.

2. Kummisetä I ja II. Ford Coppolan ohjaamia. Ei tarvitse hirveästi selitellä, yksinkertaisesti täydellisesti tehtyä elokuvaa nappiin osuneinen näyttelijäsuorituksineen.Coppolalta ei muuta hyvää sen koommin ole tullutkaan Ilmestyskirjaa lukuun ottamatta.

3. Kuin Raivo Härkä. Martin Scorsesen ohjaama. Jälleen mahtavaa draamaa siitä kuinka ihminen muuttuu olosuhteissa, joita ei kateeksi käy. Nyrkkeilyelokuvien paras. Nyrkkeily sopii jotenkin hyvin draamaan, ehkä siksi että siinä taistellaan niin paljosta.

4. Citizen Kane. Lapsinero Orson Wellesin ohjaus. Jälleen mahtava kuvaus valtaansa tuhoutuvasta miehestä, joka huomaa eläneensä lopussa vailla rakkautta. Tarina elokuvan takana melkein yhtä hyvä kuin itse elokuva.

5. Tuulen viemää. Merkittiin Victor Flemingin ohjaukseksi. Ehkä elämää suurempien tarinoiden parhaimmasta päästä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana paljon brittinäyttelijöitä. Hollywood ei kai pitänyt omiaan tarpeeksi aristokraattisena.

6. Emily on poissa. Sean Pennin ohjaus. Jack Nicholson suorastaan maaginen katkeroituneena kostonhimoisena miehenä.

7. Pojat. Ohjaus Mikko Niskanen. Vesku Loirin ja Matti Pellonpäänkin ensimmäinen elokuvarooli. Niskaselta olisi voinut valita monta muutakin elokuvaa.

8. Jättiläinen. Ohjaus George Stevens. Vanhan Hollywoodin viimeisiä henkäyksiä.

9. Kuolemaantuomittu. Ohjaus Tim Robbins. Loistavat pääroolit Susan Sarandonilta ja eritoten Sean Penniltä. Sovitusta kuoleman kolkuttaessa ovelle. Harvinaisen kantaa ottava viime vuosikymmenien Hollywood-elokuvaksi. Jos siellä nyt koskaan on kantaa uskallettu ottaa.

10. Syntynyt 4. heinäkuuta. Oliver Stonen ohjaus. Viime aikoina epätasaisen Stonen kultakauden helmi haavoittuneesta Vietnam-veteraanista, josta kasvaa sodanvastustaja. Tom Cruisen elämän paras rooli.

Siinä siis niitä. Paljon muitakin hyviä ja tietenkin komedioista voisi tehdä oman listansa jollain toisella kerralla. Sitten vähän hajahuomioita. Huomenna sitä täytyy kai taas töihin raahautua, kun kuntokin paranee, vaikka nenä vuotaa. Pitäisi ruveta järjestelemään kiinalaisdelegaation vierailua. Globalisaatio on Vantaallakin, kun Kauko-idässäkin ollaan meistä kiinnostuneita.

Julkaisisivat muuten jo sen Stasi-listansa, en jaksa kuunnella enää jankkaamista siitä typerästä listasta. Jokainen muutenkin tietää 70-luvun junioripoliitikkojen aikanaan niissä hommissa ryvettyneen tavalla tai toisella.

Eilen tuli mielenkiintoinen dokkari Nirvanan edesmenneestä Kurt Cobainista. Sitä saa toisaalta olla tyytyväinen, ettei ole saanut mainetta ja kunnia nuorena. Elämäntarkoitusta epätoivoisesti etsivälle edes supertähteys ei tuonut helpotusta.

Tänään tulee televisiosta muuten Jimtv:ltä dokkari Gonzo-journalismin isästä Hunter S.Thompsonista. Täytyy varmaan katsoa, että miten sitä itsestäänkin voi tehdä ilmiön. Lähipäivinä on kirjoitettu paljon Thompsonin suomalaisesta vastineesta Hymy-lehden reportterista Veikko Ennalasta, jonka jutut tuntuvat kieltämättä rohkealta nykymittakaavallakin. Kuka siis väittää, että iltapäivälehdistö ja seiskat kirjoittaa rohkeammin kuin ennen. Höpön löpön. Pitäisi kai meidän ottaa Veikosta oppia. Itse olen aivan liian kiltti ja empaattinen kyllä kirjoittamaan kohujournalismia. Tai mistä sitä tietää, jos mahdollisuuden saisi...