Miten niin vain korkeakulttuuria?

Tänään Italiassa haudataan ehkä maailman kaikkein kuuluisin tenori Luciano Pavarotti. Ooppera on jäänyt minulle jotenkin vieraaksi, vaikka kuuluisimmista Pavarottinkin aarioista pidänkin. Samoin klassinen, jossa pidän Sibeliuksesta ja joistakin Beethovenin sävellyksistä. Myös venäläissäveltäjät menevät.

En voi mitään, mutta ooppera merkitsee minulle samaa kuin sana korkeakulttuuri. Jotain joka on tehty liian juhlalliseksi ja sanotaan nyt suoraan näissä konserteissa käyvät teeskentelevät. Ei kai sinne saa farkuissa mennä, ettei saisi ylenkatseita osakseen. Ja sieltä mistä minä lähdin elämäntaipaleelle ei oopperoita kuunneltu, vaikka mikään ei estä itseään sivistämästä tietenkään vanhempanakaan. Ei vain kiinnosta ainakaan missään teeskentelijöiden musiikkitaloissa. Mielummin kuuntelen klassista kotonani.

Ainoa korkeakulttuurinen harrastukseni taitaa olla runous. Jotenkin minun on helpompi vain samaistua populaarikulttuurin tuottamiin taiteilijoihin ja ilmiöihin. Ne ovat jotenkin aitoja, syntyneet tietystä tarpeesta ja halusta muuttaa jotain. Niin tosin korkeakulttuurikin on, ennen kuin se on varastettu vain tiettyjen ihmisten yksinoikeudeksi.

Sinänsä hieman sääli tämä taiteen jaottelu korkeakulttuuriin ja populaarikulttuuriin. Millä perusteella joku voi sanoa, että jokin taide on jotain toista parempaa? Kuka sen määrittelee? Jokin pystyyn kuollut kriitikkoko? Jonkun mielestä Nuija ja Tosinuija-elokuvakin voi olla korkeakulttuuria. Miksi korkeakulttuuriin täytyy aina luoda etäisyys tavallisen kansan massoihin? Täytyy aina pukeutua tai käyttäytyä tiettyjen normien mukaan. Ei Beethovenkaan käyttäytynyt normien mukaan, miksi hänen konsertissaan sitten pitäisi istua ns. kuin kusi sukassa. Ja mistähän johtuu, että jokin on populaarikulttuuria? Juuri siitä, että siitä nauttiakseen ei tarvitse tuntea itseään kolmannen luokan kansalaiseksi.

Se mikä minua suututtaa korkeakulttuurissa on sen tukeminen rahallisesti. Minua suututtaa rahoittaa oopperan ja musiikkitalojen toimintaa, jos siellä ei koskaan tule olemaan edes sellaista konserttia johon minä (tai suuri osa kansasta) olisi menossa. Puhumattakaan baleteista ja nykytansseista. Ns. korkeakulttuurin talothan halutaankin pitää eliitin leikkitantereena, kun lippujen hinnat ovat niissä hinnoissa, ettei niillä ole tavallisella ihmisellä asiaa. Tosin hävyttömän kalliita alkavat olla rock-konserttienkin liput.

Oopperaan tuntuu valtion kassasta löytyvän aina rahaa (koskapa poliittinen eliitti siellä käy), mutta sitten kun tarvittaisiin rahaa kotimaiselle elokuvalle, niin rahaa ei tunnu löytyvän. Tosin elokuvatuottajat voisivat tässä lakkotouhussaan mennä itseensä, kun käyttävät elokuvissaan ilmaisia harjoittelijoita ja käyttävät hyväkseen työtä rakkaudesta elokuvaan työtä tekeviä.

Nykyäänhän on muotia popularisoida korkeakulttuuria: on Taiteiden yötä, yhteislevyjä rockmuusikkojen kanssa, runoutta kadulla,  vaikka mitä. Sinänsä hyvä juttu, mutta eihän se sitä tosiasiaa muuta, että aina luokitellaan taidetta jotenkin parempaan tai huonompaan. Taidettahan halutaan aina muokata (niin kuin muutakin elämää) tiettyjen normien mukaan. Sitä tekevät ne, jotka valitsevat sen taiteen (kustannustoimittajat, galleristit), mikä heidän mielestään ansaitsee julkisuutta. Kuinka usein oikeasti erilainen pääsee esiin? Jos et normeihin suostu olet ulkona. Et syö ja juo oikeissa baareissa tai nuole oikeiden ihmisten perseitä.

PS. Sitten kaukana korkeakultuurista oleviin asioihin. Kohta puoliin on ilmestymässä kirja, jota en Susan Kurosen kirjan tavoin tule lukemaan tai tuhlaamaan sekuntiakaan. Susanna Sievinen on julkaisemassa kirjan Prinsessa, josta jo Iltalehdessä otteita olikin. Jälleen yksi naula sen uskoni arkkuun, että vain sellaista painetaan kirjoiksi, jolla on jotain merkitystä....

Paikallislehdessämme Vantaan Sanomissa oli mielenkiintoinen artikkeli muuten. Joku kasvatusalan ammatti-ihminen valitteli, että lapset eivät leiki enää oikein. Että mitä... ovatko lapsetkin jo tulosvastuullisia leikkijöitä? Leikinkin täytyy ilmeisesti aina kehittää kansantaloutta. Antaisimme nyt edes lasten leikkiä niin kuin haluavat. Kyllä ne siitä omaan tahtiinsa kehittyvät ilman tulosvastuullista leikkikomentotalouttakin.