Nyt se sitten alkaa ja loppuu kohta (Sopranos)

Tänään alkaa telkusta yksi suosikkisarjoista. Ja aika monen muunkin. Nimittäin Sopranos. Aloitetaan ylistyksellä. Harvoin tulee niin hyvin kirjoitettua ja näyteltyä draamaa kuin Sopranos. Mafiasarjoista kun olisi helppo saada yksioikoisia, mutta siihen ei Sopranosissa ole sorruttu. Sopranos on aina yllätyksellinen, ikinä ei tiedä, mihin juoni kääntyy. Jokainen osa on kuin oma elokuvansa. Näkee, että sarjaan on laitettu rahaa, mutta tässä sarjassa se ei ole mennyt hukkaan.

On oikeastaan hieman hulluakin, miten Sopranosiin on ympätty arkaluonteisiakin aiheita, vaikka kyseessä on sarja mafiaperheestä. On Tony Sopranon vaikeaa äitisuhdetta ja keski-iän kriisiä. Mafiapomo kärsii jopa paniikkihäiriöstä. Jopa homokin oli sarjassa. Joka tietenkin tapettiin tämän uskaltauduttua kaapista.

Sopranosissa ei tosiaan ole sorruttu yksioikoisiin mafiahahmoihin. Toki sarjassa tapetaan, mutta siitäkin on tehty kaikkea muuta kuin "hieno asia". Se on ikäänkuin pakko, kun niin vanhat "traditiot" vaativat, kuten kunnia ja vasikoiminen. Sinänsä on hyvä, ettei mafiaa ole sarjassa ole sentään pehmoistettu, koska sama, vanha julma laitoshan mafia on ajoista riippumatta. Ei aiheesta Cosbyn tv-perhettä saa.

Ehkä mielenkiintoisinta Sopranosissa on Sopranosin perheen perhe-elämä. Kummisedässähän Corleoneilla ei oikeastaan ollut kuin muutama tietty ominaisuus, minkä kautta heitä kuvattiin. Sopranosin perheessä kai perheen yliopisto-opiskelijatytär Meadow taitaa olla ainoa, jolla on toivoa muustakin kuin rikollisesta elämästä. Poika AJ taitaa ajautua mafiauralle, kun muutakaan mahdollisuutta ei loppujen lopuksi ole. Mutta niin kuin sanoin, sarjasta voi olla vaikea ennustaa mitään etukäteen. Itse haluan säilyttää salaisuuden ja yritän hillitä itseni, etten etsisi netistä sarjan loppuratkaisua etukäteen.

Mafiapomo Tony Soprano on tietenkin sarjan keskushahmo.  Sarjan kirjoittajat  ovat keksineet hyvän keinon tuoda psykoanalyysia ja  syitä rikollisen olemuksen pohdintaan tuomalla psykiatrin hahmon sarjaan.  On aika rohkeaa kuvata  mafiapomon  "herkempää"  puolta, kun kyseessä on kuitenkin kylmäverinen tappaja.  Mutta ei kai sitä empaattiseksi ihmiseksi kykene  mafiamaailmassa, jos on etäinen isä ja hirviömäinen äiti, joka kummittelee ja moittii kuoltuaankin.

Sopranosista taitaa olla tulossa yksi niistä sarjoista, joita pyöritetään vielä vuosikymmeniä uusintoina. Eikä sinänsä ihme. Oletteko muuten huomanneet saman asian kuin minä. Tuntuu meinaan, että tällä hetkellä tulee erinomaista tv-draamaa, kun samaan aikaan ainakin valtavirran elokuvat alkavat olla aika heikkoa tasoa. Jotenkin kaksijakoinen tilanne, kun samaan aikaan televisiosta tulee paskaa isolla P:llä, mutta myös hyvää ohjelmaa. Sinänsä hyvä, ettei tarvitse loppuikäänsä uusintojakaan katsoa.

PS. Sinänsä tulee hiukan syyllinen olo, kun ylistää mafiasta kertovaa sarjaa. Toisaalta juuri mafiasta tai sodasta kertovista sarjoista ja elokuvista on helppo tehdä draamaa, kun niissä käsitellään äärimmäisiä tunteita.