Ahneella on....



Vanhalla kansalla on hyviä sanontoja moneen käyttöön. Yksi parhaimmista on "Ahneella on paskainen loppu". Niin voi sanoa käyneen tässä Wincapita-hässäkässä. Yksi toinen totuus on, ettei rehellinen ihminen rikastu hetkessä. Ei ainakaan pankkien rahastosijoituksilla, sen verran hitaasti tuotto kasvaa.

Naiivejahan me ihmiset ollaan, mutta aina näille verkostomarkkinoitsijoille löytyy uhreja. Mummot eivät ole ainoita huijatuiksi tulleita huomatessaan tilanneensa taas lipevältä puhelinmyyjältä. Me kyyniset työssäkäyvätkin sorrumme joskus unelmiin. Ja toiveilla rahastajiahan löytyy aina. Auervaaroja löytyy muualtakin kuin kirjeenvaihtopalstoilta.

Ihmettelen silti, että mikseivät hälytyskellot soineet, jos joku lupaa pikavoittoa. Ei pelkät nettisivut riitä vakuuttamaan ainakaan minua asiallisesta toiminnasta. Nehän pystyy kyhäämään. Ja olisiko vastaava sijoitusrinkihuijaus onnistunut jossain muussa maassa kuin Suomessa? Taidamme kaikesta huolimatta olla sinisilmäisiä ja luottavaisia. Varsinkin, jos asia vakuuttavasti kerrotaan. Ja tuttuun tyyliin nuolemme haavamme häpeän kera, vaikka lainarahaakin olisi mennyt huijareille.

Omasta elämästäni on sellaisia kokemuksia, että ihmiset menevät helposti joukon mukana. Jos joku kehuu tai haukkuu jotain, niin nyökytellään tai inhotaan. Tässä piilee vakuuttavan huijarin voima ja siinä, että heille on suotu hyvät puhelahjat ja vakuuttavuuden kyky. Itse olen kaikista joukoista enimmäkseen jättäytynyt/jätetty pois ja tullut huijatuksi toki sitten kyllä muulla tavoin kuin taloudellisesti.

Ihmisellä on myös tapana ajatella, ettenhän minä voi tulla huijatuksi. Ja että kyllähän äkkirikastuminen minun kohdalla on mahdollista. Ikävä kyllä se on harvemmin mahdollista muiden kuin huijareiden ja lottoajien osalta.

Mutta ihmiselämä on sen verran lyhyt, että ymmärrän hyvin äkkirikastumisen himon. Jos vuositulot ovat noin 30 000 eurossa tai pienemmät  ja jos jossain parin hiiren klikkauksen päässä on omaisuus, niin kai siinä riskiäkin voi ottaa. Ainakin, jos uskoo. Usko ei vain auta, jos ei ole huijarin luonnetta.

Muita huomioita: Olen yleensä vaahdonnut ylenmääräisestä tehokkuuden palvonnasta. Nyt jopa saksalainen tehokkuus on saatu polvilleen Suomessa. Kauppaketju Lidl on nimittäin tuomassa ainakin osaan kauppojaan pidemmät kassat asiakkaiden vaatimuksesta. Enää ei tarvitse siis juosta kipinkapin "laudan" ääreen pakkaamaan. Vielä kun kauppaketjut ymmärtäisivät tuoda pienten ostosten kassoja, ettei tarvitsisi jonottaa perheiden megaostosten takana ostaen ainoastaan jotain sipsipussia.

Kotimaisesta spermastakin on viime aikoina ollut pulaa spermapankeissa ja spermaa tuodaan Tanskasta asti vajetta täyttämään. Lakimuutos pelotti luovuttajat pois. Ainoastaan Helsingissä suomalaista spermaa riittää, mutta sitä ei suostuta muualle luovuttamaan. Ikäänkuin me pääkaupunkiseutulaismiehet olisimme muotovaliota muutenkaan.

No nyt sitä sitten ne 30-luvun antropologit voivat olla tyytyväisiä, kun saadaan Suomeen viikinkiverta lyhyitä jalkoja ja leveitä perseitä jalostamaan sutjakampaan muottiin seuraavan sukupolven aikana. Silloinhan väitettiin kivenkovaan, että suomalaiset pohjautuvat skandinaaviseen verenperintöön, kun itä ei ollut kovassa huudossa. Mutta eikö sitä spermaa tosiaankaan löydy kotimaasta, kun sentään tutkitusti suomalainen sperma on länsimaiden eniten siittiöitä omaavaakin.

Ville Valokin on kuulemma valittu Suomen seksikkäimmäksi mieheksi jossain maikkarin nettisivujen kyselyssä. Ainakin se antaa toivoa meille ulkonaisesti vähemmän karjun oloisille miehille. Myös tupakoijille, jotka eivät muuten ole kärkilistoilla. Seksistä puheenollen. Demari-lehti ainakin nuorentaa linjaansa, jos puheenjohtajat eivät. Kolumnistina aloitti ex-pornotähti Rakel Liekki. Onko Rakelkin demari?

Digi-boksinikin tuntuu hajonneen lopullisesti. Digi, digi, digi... enhän minä osaa ilman televisiotakaan olla.


Kommentit

Suositut postaukset