Kansankynttilät

Yhteishyvä-lehdessä oli juttua naisesta, joka tekee väitöskirjaansa ihmisten opettajakokemuksista. Niin, minäkin luen Yhteishyvä-lehteä, mikä on hieman pelottavaa, kun kyseessä on kolmekymppinen mies. Tosin Yhteishyvässä on edes joskus joku luettavakin juttu kuin Pirkassa. Juttu ei sinänsä ollut mikään erityisen hyvä, mutta aihe mielenkiintoinen. Minkälaiset muistot jäävät päälimmäisenä mieleen opettajista. Ikävät vaiko hyvät?

Ihmislapsi on aika herkkä olento ärhäkänkin kuoren alla ja mieleen jää, jos opettaja sanoo pahasti. Nöyryytyksistä puhumattakaan. Tai jos opettaja ei nöyryytä, niin sen tekee ainakin muut lapset tarvittaessa.

Kammot liikunnanopettajat ovat lähes legenda. En tosin ole kuullut, että kukaan olisi joutunut alushoususillaan jumppaamaan, jos verkkarit ovat unohtuneet kotiin tietoisesti tai vähemmän tietoisesti. Itse en koululiikunnasta syttynyt ja joskus lukiossa opettaja jopa pyysi poistumaan tunnilta, kun en ollut tarpeeksi yhteistyökykyinen. Mutta ei minulla loppujen lopuksi ole jäänyt ikäviä muistoja kovinkaan monta opettajista.

Itselläni on jäänyt opettajista pääosin hyvät muistot kouluajoilta. Useimmiten tulin melkein opettajien kanssa paremmin toimeen kuin oppilaiden. Varsinkin ala-asteella minulla oli hyvät ja kannustavat opettajat. Ylä-asteella olikin sitten jo väsyneempiä opettajia, mutta siinä koulussa, missä olin, en sitä ihmetellyt. Ylä-asteelta jäi mieleen erityisesti vararehtori S, joka toimi koulun epävirallisena kurinpitäjänä, kun muista opettajista ei ollut välituntitappeluita taltuttamaan. Yhden ylä-asteen opettajan tapasin vuosien jälkeen yksikseen lähijunassa höpisemässä, joten ei se opettajan työ näemmä aina ole mielenterveydellekään turvallista. Opettajien kiusaus oli ajoittain raaempaa kuin oppilaiden. En itse haluaisi mennä sellaiselle työpaikalle, missä minua päivästä toiseen kiusattaisiin.

Mieleen on jäänyt, että opettajani lukivat paljon ala-asteella tunneilla. Siitä on  kai jäänyt innostukseni tarinoihin ja kirjoittamiseen. Ala-asteella musiikinopettajani oli Kansallisoopperan kuorossa, joten klassistakin tuli kuunneltua koulussa. Itse olin aika kiltti oppilas, vaikka en varmaan helpoimmasta päästä. Minä kun opin usein parhaiten, kun saan opetella asioita itsekseni vailla hoppua. Ilmankos työelämä joskus hirvittää, kun kaikki täytyy tehdä hetkessä ja nopeasti. Vaikka tehokas olenkin, mutta ei siitä hyvä olo tule.

On minulla ollut julkkisopettajiakin. Lukion venäjän opettaja oli tuttu ykkösen venäjän kursseilta ja ala-asteella oli vuosia sijaisopettajana maankuulukin kasvattaja tätänykyä.

Opettajista  kanssa kirjoitellaan kovasti.  Opettajat itse valittavat pientä palkkaansa ja aina vain suurempaa vastuuta. Enpä tiedä, onhan kansankynttilöillä aina ollut vastuuta nuoren polven kasvattamisesta. Palkkakin surkea. Ei onneksi opettajakaan enää vain kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta tao duunariperheidenkin vesoihin herranpelkoa, vaan työtä riittää jo tarpeeksi pärjäämiseen kilpailuyhteiskunnassa. Karttakeppi on vaihdettu vain lempeämpiin kasvatusmetodeihin.

Opettajiksi halutaan yhä. Ongelma taitaa vain olla, että opettajakouluun pääsevät kympin tytöt ja pojat, joilla ei sitten välttämättä riitä taitoa kasvatukseen ja opetukseen, vaikka hyvin koulussa pärjäsivätkin. Innostava opettajan täytyisi yhä enemmän ainakin olla, vähän niinkuin siinä Kuolleiden runoilijoiden seura -elokuvassa. Samaan aikaan opettajan pitäisi olla sosiaalityöntekijä, mentor ja kaikkea muuta. Hyvä opettaja on yhteiskunnalle tosiaan arvokas.

PS. Vappukin meni. Taisin käydä ensimmäistä kertaa elämässäni vappupiknikilläkin. Vantaanjoen varrella. Kiva oli hiljaa virtaavan Vantaan varrella. Itseltäni saavat Mantat jäädä rauhaan. Sain muuten Sampo Pankilta anteeksipyyntökirjeen niin kuin muutkin asiakkaat. Edelleen kopioiduilla allekirjoituksilla.

Mutta mitäpä tässä valittamaan kesä tulee ja linnut laulaa. Parhaillaan vietän vapaapäivääkin.