Ennalan jalanjäljissä

Olen viime viikkoina lukenut oikein urakalla takavuosien tähtitoimittajan Veikko Ennalan tekstejä. Olen aika vaikuttunut. Päällimmäisenä on herännyt kysymys, miksi Ennala on aikanaan ollut kovin paheksuttu ja vihattu toimittaja. Teksteissähän on kirjoitettu päällimmäisenä vain totuus. Mutta totuushan tekee tunnetusti kipeää.

Varsinkin jos joku laittaa itsensä niin vahvasti likoon, kun Ennala jutuissaan laittoi. Toki jossain kohtaa on pientä yleistämistä ja kärjistämistä, mutta niinhän sitä kunnon lehtijutussa täytyy ollakin. Kuten Ennala itse kirjoitti: Kirjoitin ymmärtääkseni miten asiat olivat enkä miten niiden pitäisi olla. Tämän takia minulla ei ollut juuri ystäviä.

Aika paljon lehdissä on Ennalan tyyppistä tekstiä tänä päivänäkin. Varsinkin jos juttu on kirjoitettu minä-muodossa, kokemuksellisesti. Osa jutuista on kyllä sen verran rohkeita, ettei sellaisia tänä päivänä lehdistä löytäisi. Ehkä 60-70-luvun loppu oli rohkeinta ja uutta luovinta aikaa suomalaisessa journalismissa, kaiken syövä varovaisuus ja tasa-arvon konsensus ei ollut vielä vallalla. Isoista asioista kirjoitettiin, siinä missä nykypäivänä tehdään ajoittain kärpäsestä härkänen.

Lähimpänä Ennalaa taitavat olla iltapäivälehdet. Tekstit ovat vain heikompia. Ennalan jutut ovat parhaillaan lähestulkoon novelleja, mutta silti helppolukuisia ja laadukkaita. Ennala oli juttujensa suhteen perfektionisti ja hioi tekstejään viimeiseen asti. En tiedä, onnistuisiko se nykypäivän deadlineilla. Ennalan työnantaja Hymy-lehti oli aikanaan tiennäyttäjä, niin hyvässä kuin pahassa, sillä ylilyöntejäkin tuli. Lehtimiehet-konserni ennakoi myös tätä päivää siinä suhteessa, että saman katon alla tehtiin montaa lehteä. Nyt itsenäistä lehteä saanee jo etsiäkin.

Ennalan lempiaiheita oli tekopyhyyden ja ahdasmielisyyden paljastaminen. Uskonlahkot saivat kyytiä siinä missä tuon ajan aika suvaitsematon yhteiskuntakin. Varsinkin seksuaalisuus tuntui kiinnostavan Ennalaa. Rohkeita jutut olivatkin. Sellaisia löytänee lähinnä nyt pornolehdistä ja osan Ennala niihin kirjoittikin. Toisaalta esim. masturbaatiota pidettiin tuolloin vielä suurena syntinä ja Ennala pelasti varmaan monen sielun kirjoittamalla, ettei masturboimisesta joudu helvettiin vaan että se on ihan luonnollista.

Iloisista asioista kertovia juttuja Ennalan teksteistä saa etsiä. Vaikka kuinka usein mistään iloisesta tai hyvin menneestä asiasta muutenkaan kirjoitetaan. Sehän lehdistön tehtävä onkin, paljastaa ja saada keskustelunaiheita. Mutta näkisikö nykypäivänä toimittajan kirjoittamaa juttua kirjeestä Jeesukselle otsikolla "Elämä, jonka minulle annoit"  tai itsestään tehtyä nekrologia?

PS. RKP kampanjoi kunnallisvaaleja kohti reiluus-teemalla. Hieno juttu, mutta kysymys herää, onko reilua vaatia jokapaikassa ruotsinkielistä palvelua, jos ruotsinkielentaitoista henkilökuntaa ei ole yksinkertaisesti saatavilla.

Helsingissä on huomattu, että hittosoikoon, jotkut lähiöt "slummiutuvat" ja ovat jääneet yleisestä hyvinvoinnin kehityksestä sivuun. Itse huomasin tuon saman asian jo lamavuosina murrosikäisenä ilman tutkimuskoneistoakin.

Ja mielenosoittaakin voi jo netissä...