Löytäisipä joku meidänkin heimon?

Brasilian viidakoista löytyi hiljattain kadonnut heimo. Kuvassa heimolaiset sutivat jousipyssyllä lentokonetta joka kuvasi heitä. On aika mielenkiintoista, että jossain päin maailmaa voi olla joitain, jotka eivät ole päässeet nauttimaan tästä ihanasta länsimaisesta sivistyksestä, joka tuhoaa kyllä sielun, mutta ei ruumista. Ajatelkaa, jos vaikka Savon metsistä löytyisi kadonnut savolainen heimo.

Joka tapauksessa tuon Amazonin heimon taru on luettu, kun ensimmäiset länsimaiset tulevat kylään. "Sivistyksen" tulo on merkinnyt tautien ominaisuudessa kuolemaa. Sen jälkeen viedään henkinen omaisuus ja istutetaan se ainoa "hyvä" maailmankatsomus.

Miltähän tuntuisi, jos tulisi löydetyksi nykyajan pariin. Olisi siinä varmaan ihmettelemistä. Jo pelkästään kaikki laitteet ja kielet, olisi se aika shokki. Mutta eihän kadonneet heimot muusta tiedä. Heidän maailmansahan on se, missä he elävät. Eivät he kaipaa mitään muuta. Tai en tiedä, ainahan ihminen kaipaa johonkin muuhun, missä on. Me länsimaiset lienemme kadottaneet omamme, siksi olemme niin onnettomia.

FST:llä pyörii vieläkin sarja nimeltä Miehuuskoe. Siinä länsimaiset treenatut kaapit käyvät kokeilemassa, miten pärjäävät alkuperäiskansojen miehuusriiteissä. Kovaa on ollut. Mieheksi ei ole helppo päästä intiaanien tai zulujen keskuudessa. Sellainen käsitys tulee, että alkuperäiskansojen elämä on kovaa, mutta toisaalta tunnetaan olevan yksi osa kaikkeutta. Se ei taida meiltä onnistua. Ainakaan itse en tunne useinkaan olevani osa luomakuntaa ja universumia. Pikemminkin eksyksissä oleva hiukkanen.

Meille länsimaisille on jäänyt silti jotain alkukehdoistamme. Kovasti tahdomme uskoa yliluonnollisiin tapahtumiin. Riittejäkin löytyy. Elämän vaiheesta siirrytään toiseen totutuilla tavoilla. Ja voihan rock-konserttia pitää eräänlaisena noidan tanssina, jossa lauletaan shamaanimuusikon perässä. Vaikka etsimme kadonneita heimoja, alamme itse olla se kadonnut heimo, joka on kadottanut otteensa ikuisuuteen.

PS. Huomenna olisi sitten Bob Dylanin konsertti. Raportoin siitä sitten myöhemmin. Parhaillaan kuuntelen  Marianne Faithfullin kokoelmaa. Mariannen Faithfullin elämänkerta kannattaa lukea. Se toimii samaan aikaan 60-luvun rock-aateliston hakuoppaana ja enkelin tarinasta melkeinpä katunarkkariksi.

Täydensin levyvarastojani myös Jimi Hendrixillä ja Hurriganesilla. Löysin jopa Beatles-kalsaritkin, täytyyhän ne jokaisella Beatles-fanilla olla. Kesäkin on sitten virallisesti alkanut tai ainakin varma kesän merkki.  Iltalehti uutisoi viikonloppunumerossaan "Näin puolisosi pettää lomalla". No, ehkä jollain onnellisilla on loma jo alkanut.

Televisiossa olen jäänyt koukkuun erittäin huolestuttavan huonoon ohjelmaan. Katson nimittäin JimTv:ltä Hurjia poliisivideoita. Tulee syyllinen ja hämmentynyt olo kun seuraa, miten amerikkalaispoliisit vähemmän nätisti retuuttavat sekopäistä tyyppiä, joka pyytää heitä vieläpä ampumaan itsensä.

Mika Häkkinenkin on ollut otsikoissa tällä viikolla. Mikasta on kuoriutunut eron jälkeen oikea playboy. Jos Häkkinen olisi nainen, niin otsikoissa lukisi "Elän nyt vain itselleni", mutta Mikan kohdalla repostellaan stripparityttöystävän kuvilla. No, se juoruista tällä kertaa.

Ylioppilaatkin pullahtavat lukioistaan maailmalle. Näyttävästi oli uutisoitu lukiot rankatuiksikin. Vanhaa opinahjoani Tikkurilan lukiota en ainakaan ihan heti löytänyt. Onnea silti ylioppilaille. Toivottavasti löydätte paikkanne elämässänne. Tai ainakin jotain sellaista, mikä tekee teidät onnellisiksi.

Ai niin, ohessa kuva minusta vappupiknikillä Vantaanjoen rannalla. Ei sovi absolutisteille ja kasvissyöjille.