Joulun henkeä ensimmäisen lumimyrskyn keskeltä

Tällä viikolla tein töissä pari mieleen painuvaa juttua. Joulusta lastenkodissa ja sosiaali- ja kriisipäivystyksessä. Eihän se sinänsä mitään uutta ole, että joulun lähestyessä kirjoitetaan, ettei se kaikkien joulu niin onnellinen ole. Mutta paremmin vähemmät rauhalliset joulut tajuaa, kun juttelee ammattiauttajien kanssa.

Monen perheen joulua värittää viikonkin ryppyputki ja perheriidat. Lapselle joulu on silloin vähemmän rauhallinen ja turvallinen tapahtuma, mikä sen pitäisi olla. En tiedä, olen mikä olen, mutta lasten kaltoinkohtelu saa minut aina vihaiseksi ja surulliseksi. Kaikki lastenkotilapset eivät ole koskaan saaneet selvää joulua, eikä esimerkiksi joululahjoja. Puhumattakaan joulun yhteisistä valmisteluista. Ennemminkin lapset joutuvat vain olemaan alituiseen varuillaan. Lastensuojelua moititaan, mutta monelle lapselle joulu lastenkodissa on ensimmäinen kunnon joulu. Jotenkin harmittaa ne etuoikeutetut joululahjoistaan kitisevät lapset, kun kuunteli, millaista joidenkin lasten joulu voi olla.

Kriisipäivystykseen soittelevat puolestaan yksinäiset ihmiset. Hekään tuskin useimmiten selvinpäin. Juhlapyhät saavat ihmisten mieleen sen ajan, kun kaikki oli vielä hyvin. Ja kuinka kurjasti nyt menee. Moni kaihoaa kuolleita läheisiään joiden muisto tulee mieleen juhlapyhien aikaan. Jostain syystä juhlapyhinä myös tapahtuu paljon onnettomuuksia, joissa kuolee ihmisiä. Suruviestien viemistä riittää kriisityöntekijöillä. Nykyisinhän jouluna ovat kapakatkin auki, mutta oikeasti yksinäiset ihmisethän eivät niihin mene, koska eivät uskalla tai halua. Tosin tuskin kapakasta suruun ja pahaan oloon hirveästi lohtua saa. Jos on huono olla, niissä tulee vielä huonompi mieli.

Hienoa on myös se, etteivät jouluna töissä olevat ammattiauttajat edes tule töihin pakotettuna. Pikemminkin päinvastoin. Ja mikä voisi ollakaan lähempänä joulun aitoa henkeä, kuin että tuodaan joulua niille, jolla sitä ei ollut tai jotka eivät joulusta yksin selviä.

PS. Sitten viikon kuulumisia muuten. Huomasin yhtenä päivänä bussissa, kun sinne tuli päiväkotiryhmiä toisensa perään, että haalarikansalla on Salkkari-nimiä. Bongasin puheensorinasta ainakin Aamun ja Danielin.

Sain tällä viikolla ajokortin. Oli tietysti hieman hämmentävääkin suorittaa se 18-vuotiaiden kanssa, mutta ainakin olo tuli hieman nuorekkaammaksi. Vaikka minähän olen tietenkin ikuisesti 29-vuotias. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden ei tarvitse nyt pelästyä siirtymistäni ratin taakse. Sain kiitettävän inssissä kevyen liikenteen huomioinnista. Sen verran kauan sitä on itse seissyt suojatien edessä vuoroaan odotellen. Parkkipaikoilla kannattaisi sitä vastoin olla huolissaan, inssi suorastaan suutahti, kun en meinannut saada autoa parkkiin kunnolla. Luulin jo, että hyvästi kortti, mutta ilmeisesti muuten ajo luonnistui. Ajo-opettaja R oli puolestaan tosi upea tyyppi, joka osasi tsempata varttuneempaa ja epävarmaa elämän kolhimaakin tyyppiä.

Tosin ei minulla vielä autoakaan ole. Edes parkkipaikkaa ei tunnu taloyhtiöstä löytyvän, pitää parkkeerata sitten mielenosoituksellisesti keskelle pihaa. Mutta jos joku tietää, mistä saa hyviä vaihtoautoja, otan vinkkejä mielelläni vastaan. Ja mielummin persoonallista. Olisi kiva ostaa vaikka italialainen tai ranskalainen auto, mutta mitenköhän kestävät lumituiskuissa. Niitä pyöreälamppuisia Ladojakaan ei enää taideta tehdä.

Sisko oli hommannut uuden digitaalivaa`an. En osaa sitä kirjoittaa oikein, anteeksi, blogillani ei ole kielenhuoltajaa sen paremmin kuin lehdilläkään kuulemma. No, minun piti tietenkin punnita itseni. Viime kerrasta olikin jo aikaa. Painoa oli tullut kuusi kiloa lisää. Apua, miten sitä voikaan elää valheessa ja luulla itseään hoikemmaksi mitä on. Ihminen tosiaan ei suostu näkemään, mitä pitäisi nähdä. Pitäisi ottaa itsestään niskasta kiinni taas. Mutta ensiksi täytyy odottaa, että lumisade loppuu.  Tekosyitä kun löytyy.

Siskolta sain dvd:tä lainaksi. Vihdoinkin näen Sopranosin vikan kauden kokonaan. Mukaan tarttui myös Tudors ja Carnivale-sarjat. Onneksi kiirettä ei ole palauttamisella. CCR:n levyjäkin sain kaverilta. CCR uppoaa aina.