Katsottua: A Star is Born: Onnistunut versio ikuisuusklassikosta

Koronaeristyksissä on ollut aikaa katsoa viihdettä. Viimeisin urakka oli vuoden 2018 versio Star is Born -elokuvasta, josta onkin tehty peräti neljä versiota muistaakseni. Niistä olen tämän viimeisimmän lisäksi nähnyt vain 1970-luvun version. Se oli diiva Barbra Streisandin ympärille luotu kulissi. Olihan hän itse ollut sitä tuottamassa.

Niin oli myös tuottamassa tässä uusimmassa Bradley Cooper, joka myös samoin näytteli elokuvassa parhaat päivänsä nähnyttä, alkoholisoitunutta kantritähteä Jackson Mainea, joka rakastuu aloittelevaan laulajaan nimeltään Ally.

Cooperin muistan ennestään vain Kauhea Kankkunen -elokuvista, jotka toki ovat suosikkejani. Allya näyttelee kovan luokan laulaja Lady Gaga. Nyt ensimmäisessä isommassa elokuvaroolissaan. Cooper myös ohjasi elokuvan, mutta toisin kuin Streisandin elokuva, tämä versio on tasapainoinen elokuva.

Jos joku ei tarinaa vielä tunne, kerrattakoon se lyhyesti. Vanha kehäraakki tähti nostaa kuuluisuuteen naisen, johon rakastuu. Eikä sitten kestä naisen menestystä vaan kuolee. No tässä versiossa sekään ei ihan mennyt niin suoraan. Siihen pääsemme kohta.

Tämän elokuvan kohdalla pääparin kohdalla on selvästi kemiaa, eikä väkinäistä pussaamista ja vääntämistä. Senhän näimme silloin Oscar-gaalassakin kun he esittivät yhteisen biisin, joka sekin palkittiin Oscarilla.

Lady Gaga on hämmästyttävän luonnollinen jopa naapurintyttömäinen. Suorastaan suloinen mielestäni. Heti en olisi uskonut naisesta, joka jossain vaiheessa pukeutui lihapukuunkin. Cooperkaan ei kalpene Gagan rinnalla. Hän ei vedä yli juopon roolia niin kuin yleensä tapahtuu.

Itse pitäisin elokuvaa sinänsä perinteisenä rakkauselokuvana, mutta se on päivitetty tähän päivään. Ei 50-luvun versiossa olisi esiinnytty dragklubilla. Cooperin näyttelemää hahmoa oli myös syvennetty. Hän ei pelkästään kadehtinut nuoren rakkaansa menestystä vaan oli moniongelmainen pakkaus jo sitä ennen. Cooperin väkinäinen veljessuhde ei tosin kyllä toimi. Veli kun näyttää niin vanhalta, että voisi olla isä.

Tulevaisuudessa kun tästä elokuvasta tulee jälleen uusi versio voisi heittää vielä enemmän uusiksi. Vanhempi nainen kärsiväksi ja tuhoutuvaksi taiteilijaksi ja nuori mies siihen nuoren rakkaan rooliin. Madonna olisi oiva valinta jo valmiina. Hän kun jo valmiiksi pitää nuorista miehistä.

Kommentit

Suositut postaukset