Poikkeustilapäiväkirja: Koronahysteriaa ja yllättäviä ilmiöitä

Ajattelin muutaman rivin kirjoittaa koronaviruksesta, vaikka sitä joka paikka on jo täynnä. En kirjoita tästä aiheesta joka päivä, ei pelkoa. Palaan kohta taas kirjojen, runojen ja muun viihteen pariin.

Ehkä peräti kuukausia tämä poikkeustila voi jatkua. Korona on onnistunut yhdistämään suomalaiset ainakin sillä tavalla, että nyt on kerrankin yhteinen aihe, jota pelätä. En kyllä usko, että suomalaisten yhteenkuuluvuuden tunne jatkuu sekuntiakaan sen jälkeen kun pahin on ohi. Lämpö ja ymmärrys katoavat aina, kun olot tasoittuvat ja jokainen pärjää taas mainiosti yksikseen.

En sinänsä vähättele koronaa, mutta se on ehkä yllättänyt, että mielestäni analyyttiset ja rauhalliset ihmisetkin ovat osittain panikoituneet. Rajat olisi pitänyt laittaa heidän mielestään kiinni jo viikkoja sitten ja yhteiskunnan seisahduttaa.

No näitä voi jossitella. Koronan kohdalla kun on vaikea ennustaa kaikkea tarkasti. En minä ainakaan olisi voinut toimia sen paremmin kuin hallitus ja harva muukaan. Onni ehkä, että Antti Rinne ei ole pääministerinä tässä tilanteessa. Virkamiesten toimissa olisi kyllä ollut ja on parantamisen varaan. Heillähän se oikea tieto ja asiantuntemus pitäisi olla.

Eivätkä ne rajatkaan ole täysin kiinni. Nythän sieltä pahimmilta Euroopan tartunta-alueilta virtaa sinne veroja pakoon muuttaneita suomalaisia eläkeläisiä takaisin Suomeen, kun on hätä käsillä. Koto-Suomi on mukava paikka taas, kun hätä iskee.

Entä jos sitten epidemia ei tulekaan Suomessa niin pahaksi kuin on ennustettu? Tuhannet on jo lomautettu ja yrityksiä menee konkurssiin. Onko kaikki panikointi sitten ollut sen arvoista? Palaako kaikki tuosta vain ennalleen, kun ihmisten velat lankeavat niskaan? Ei valtio niitä maksa. Päinvastoin on niitä perimässä.

Panikoinnista puheenollen, niin hamstraajat ovat sen kärkeä. Tosin ilmiö on yleismaailmallinen länsimaissa. Vessapaperi vietiin käsistä. Hamstraaminen on myös tietynlaista itsekkyyttä, kun tiedämme, ettei todellista pelkoa ole tavaran ja ruoan loppumisesta. Se osoittaa sen, että ei tässä mitenkään yksissä tuumin toista auteta.

Mitään tarkkaa tietoa ei ole viruksen synnystä, mutta Kiinastahan se tuli. Emme koskaan saa tietää, kuinka paljon virus on siellä todellisuudessa tappanut. Tai Venäjällä. Tai kehitysmaissa. Tai edes Usassa, jonka terveydenhuoltojärjestelmä ontuu köyhien kohdalla.

Omaan elämääni korona ei ole vielä vaikuttanut. Teen muutenkin töitä kotoa puhelimitse. Tapaamiset ovat vähentyneet ja vielä pahempi köyhyys kolkuttaa jo ovella. Silti en jaksa vaipua hysteriaan. Omalla tavallaan olen elänyt poikkeustilaa jo vuosia, kun on saanut kamppailla rahallisesti.

Ehkä tämä korona onkin säikyttänytkin sellaiset ihmiset, jotka ovat saaneet elää perusturvallista elämää taloudellisesti ja muutenkin. Siellä he nyt etäyhteyksiensä takaa keksivät salaliittoteorioita. Kotiin määrätyt yli 70-vuotiaat ovat ottaneet asian rauhallisesti. Eikä asunnottomatkaan ole osoittaneet mieltään, vaikka heillä ei ole edes asuntoa jonne mennä tätä koronaa pakoon.

Tällaista elämä on. Joillekin korona on kokemus muiden joukossa ja joillekin se koituu kuolemaksi. Mutta niin moni muukin asia tappaa.