Katsottua: Naked Attraction Suomi: Hiukan jäykkää nakuilua

 


Alastomuuteen ja deittailuun liittyvien tosi-tv-sarjojen uusin jäsen on Naked Attraction Suomi. 

Sarjassa kilpailijat ovat jopa oikeasti alasti, toisin kuin esimerkiksi amerikkalaisissa muka alaston -sarjoissa. Ja pokkaahan tähän alastomaan Napakymppiin osallistuvilla täytyy olla. En itse menisi kuuna päivänä alasti televisioon. Tai no, jos olisi "erittäin hyvin varustettu".

Ideana on, että Herra A/Neiti A valitsee viidestä pikkuhiljaa alastomaksi paljastettavasta treffikumppaniniksi itselleen vaatteet päällä. Myös hän itse joutuu riisumaan itsensä alasti ennen treffikumppanin valintaa.

Jaajon räsypokan alaston kotikutoisuus on kuitenkin tästä sarjasta kaukana, kun kyse on tiukasta formaatista. Sitä lieventää iki-ihana seksuaaliterapeutti Marja Kihlström, joka on aina yhtä luonteva ja luonnollinen.Ja ainoa, joka saa pitää vaatteensa loppuun asti.

Suomalaisittain miesosallistujat ovat kohtuullisen jäykkiä, siis käytökseltään, naiset osaavat flirttailla vartalollaan paremmin. Kaikilla on suhteellisen normaalit kropat, joskaan enemmän lihavia ei ole mukaan huolittu.

Onneksi myöskään paraskroppaisinta ei automaattisesti valittu kahdessa näkemässäni jaksossa treffeille. Korviin tosin särähti, että naiskilpailijat pudottuaan sanoivat, etten olisi halunnutkaan tuota, toisin kuin pudonneet mieskilpailijat olivat korrektimpia.  

Mitään kohahduttavaa sarjassa ei sinänsä ole, jos ei alastomuutta sellaisena pidetä. Kilpailijoista ei sinänsä paljastu mitään muuta kuin alastomuus. En tiedä, onko kilpailijoissa edes kehopositiivisuutta, kun varsinkin miehet tuntuivat kovasti jännittävän.

Kommentit

  1. omaan korvaan särähti juontaja marja kilströmin huono artikulaatio ja ääni, joka rupesi ärsyttämään. olenko vain ainoa , joka koki näin ?

    VastaaPoista
  2. Kyllä siinä joo tiettyä epävarmuutta oli. Sinänsä yllättävää kun Kihlström tehnyt paljon tv-töitä.

    VastaaPoista
  3. Kuitenkin ensimmäinen tällainen sarja Suomessa, ja kovat paineet saada osallistujat rentoutumaan ja höpöteltyä mukavia.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit