Oliko vuosi 2020 kärsimyksen vuosi ja voitetaanko kuolema?

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu

 

Tätä vuotta moni sanoo kauheaksi ja hulluksi vuodeksi. Sitähän se on ollutkin koronan osalta. Itse en koe tätä vuotta itselleni sen hullummaksi kuin muitakaan vuosia. Enpä ole koronaa ennenkään halaillut ihmisiä ja elämä on ollut yhtä haastavaa koronaa ennenkin kuin varmasti sen jälkeenkin. 

Tänä vuonna kyllä sairastuin vakavasti, mutta sekin on onneksi nyt lääkkeillä pääosin selätetty. Henki siinä melkein menikin, mutta hyvä lopputulos on tärkein. En valita.

Ensi vuotta en kyllä tuhlaa, kirja on kirjoitettava, vaikka se olisi viimeinen teko. Työelämältä en hirveitä odota, mutta jos hyviä töitä löytyisi, kukapa ei olisi tyytyväinen.

Mutta se minusta. Wikipediaa selatessani törmäsin herraan nimeltä FM 2030, joka oli tiedemies. Kyllä, hän vaihtoi nimensä tuollaiseksi, koska halusi olla maailmankansalainen, eikä kuulua mihinkään "heimoon", jonka oikea nimi paljastaisi. 

Hänen mielestään kuoleman voittaminen oli ihmisen evoluution seuraava vaihe. Sanomattakin on selvää, että hän itse tai hänen päänsä on kryotonisessa syväjäädytyksessä odottamassa tuon kuoleman aiheuttaman ongelman ratkaisua. 

Hän totesi, että jos kuolema on luonnollista, sen pitäisi olla jo voitettu ja että ihminen voisi siten elää ikuisesti. Tuossa toteamassa on mielestäni tiettyä ristiriitaa, kun eivätkö luonnolliset asiat juuri siksi ole luonnollisia, että näin täytyy tapahtua? 

Voi tietysti olla, että jos kuolema todellakin joskus selätetään ihmisen osalta, niin ikuinen elämä on yhtä luonnollista kuin kuolema nyt.

FM 2030 tavoitteli ikuista elämää. Tuota ikuista elämää on ikuisuus jo tavoiteltu. Mietin vaan, että olisiko ikuinen elämäkään välttämättä laadukasta. 

Jos vaikka olisit elänyt tuhat vuotta, tulisiko jossain vaiheessa mieleen, että eikö tämä voisi jo loppua. Monethan tappavat itsensä jo nyt jouduttaakseen maallisen elämänsä loppua. Tulisiko väsymys kaikkeen ja ilo katoaisi elämästä, vaikka ruumiisi säilyisi ikuisesti nuorena ja kivuttomana? Näinhän ehtii tapahtua jo lyhyen ihmiselämän aikana, että ilo ja intohimoa katoaa. 

Lähestyvä loppu mietityttää ja pelottaakin kipujen ja tuskien osalta, mutta eikö ole hyvä, että asioilla on loppu? Minulle riittää, jos minusta jäisi edes jokin henkinen/hengellinen perintö ihmisille, en välttämättä edes haluaisi, että ruumiini olisi ikuinen.