Luettua: Michel Houellebecq: Alistuminen: Onko Eurooppa jo alistunut islamin edessä?

 


Michel Houellebecqin Alistuminen on poikkeuksellinen kirja. Suomessa vastaavaa ei voisi edes kuvitella kenenkään kirjoittavan. Pelko islamin loukkaamisesta on liian suuri, mutta Ranskassa on oltu rohkeampia.

Houllebecqin luulisi olevan hengenvaarassa silti.Tämä islamin noususta valtaan Ranskassa kertova kirja on viisi vuotta vanha, mutta Ranskassa ajankohtainen jatkuvien terrori-iskujen jälkeen. Varsinkin opettajan mestauksen jälkeen. Tämä kirja kun kertoo, kuinka islam ottaa vallan yliopistossa. Tuossa länsimaisen sivistyksen kehdossa. 

Suomeen tämä tilanne ei ole verrannollinen. Suomalainen sivistyneistö kun on jo alistunut islamin edessä ja harvoin uskaltaa kritisoida uskontoa millään tavalla. Kristinuskoa taas kritisoidaan mielinmäärin. Suomessa ääri-islamistit eivät ole vielä yhtä vaikutusvaltaisia kuin Ranskassa. Vielä. 

Teosta on kritisoitu islamofobiasta ja sovinistisuudesta. Ja kyllä varsinkin lievää sovinistisuutta löytyy kirjan päähenkilön, keski-ikäisen yliopisto-opettajan ajatuksista. Päähenkilö kertoo minämuodossa tapahtumien etenemisestä. Kyseessä kuitenkin ehkä enemmän sovinismin sijasta kyynisen ranskalainen maailmankuva Albert Camuksen hengessä. 

Kyyninen päähenkilö onkin valmis vaihtamaan uskontonsa islamiin saadakseen hyötyä ja pitääkseen työpaikkansa kun muslimit puhdistavat yliopistoa. Suurin osa länsimaalaisista kun on menettänyt uskonsa mihinkään ja sulavasti vaihtavat uskonsa siihen, mikä milloinkin on heille eniten hyödyllistä. Useimmiten johonkin ideologiaan ja uskonnotkin ovat ideologioita viime kädessä.

Islam tuleekin nousemaan Euroopassa edelleen. Se tarjoaa tietyn kaavan elää ja ajatella. Kristinuskonsa menettäneet eurooppalaiset taas ovat sekaisin ajatustensa kanssa ja demokratia yskii ja populismi kukkii. Ranskasta näemme kaiken etunenässä.  

Jos uskonnot jätetään sivuun kirja on myös kuvaus pohjattomasta yksinäisyydestä, jossa lohtua ei tuo edes opiskelijatyttöjen kanssa makaaminen.

Kommentit

Suositut tekstit