perjantai 19. marraskuuta 2021

Hyvää Miestenpäivää, mutta miksi miehet mättävät toisiaan turpaan?

Hyvää Miestenpäivää. Ko. päivä kuuluu niihin vähän kiusallisiin päiviin. 

Joo. Siellä se on kalenterissa, mutta kukaan ei sitä vietä. Miestenpäivä kun on kuulemma jokainen päivä. No. Joidenkin. Ja kyllähän sitä Naistenpäivänäkin itketään, että missä miesten oikeudet. 

Vähän tuossa kun lueskelin, niin nyt peräänkuulutettiin Miestenpäivänä transmiesten ja homomiesten oikeuksia. Ok. Eikö tämä ole sitä osastoa joka päivä. Ja no. Heteromiehet eivät ole nyt kuuminta hottia. 

Se siitä. 

Miehistä voisi kirjoittaa paljon, mutta ettei homma heti leviä, niin kirjoitetaan miesten väkivallasta toisiaan kohtaan. Ja kyllä tiedän, että miesten väkivalta naisia kohtaan on ongelma. Vaietumpi ongelma on miesten väkivalta toisiaan kohtaan.

Itse muistan, että väkivalta ja varsinkin sen uhka oli jatkuvasti läsnä jo lapsena. Uhattiin vetää turpaan tai hakata, vaikka mistä syystä. Homma paheni edelleen, kun päästiin nuoruuteen. Silloin se ei ollut enää mitään lasten nujakointia vaan kunnon turpaanmättämistä. Yläasteella tappelut olivat jos ei nyt päivittäisiä, niin viikottaisia koulussa.

Vaikka olin lapsena ja nuorena erakko jouduin silti väkivallan uhriksi. Tönimistä, tuuppimista, lumipesuja, lista on pitkä. Väkivaltainen ryöstökin kuuluu tähän kerhoon, useampaan kertaan. Ja uhkailua väkivallalla lähes päivittäin yläasteella.

Hyvin lähellä olin saada turpaani 18-vuotiaana baarin vessassa. Yksi kaveri rupesi väittämään minua homoksi ja minut olisi pitänyt kuulemma hakata. Joillain ilveellä pääsin tilanteesta ulos. Tuolloin homojen elämässä tuo oli kai arkipäivää. Sateenkaaritouhut eivät olleet in.

Ihme kyllä ensimmäisen kerran minut hakattiin vasta kun olin armeijassa lomalla baarissa. Kaverit olivat ilmeisesti riitaantuneet joidenkin kanssa. Itse en muista soittaneeni kenellekään suutani. 

Yhtäkkiä päähän tulee nyrkkiä ja potkua. Menin tajuttomaksi hetkeksi. Kukaan ei tullut väliin, senkun jatkoivat ryyppäämistä. Mutta näin Suomessa toimitaan. Kas kummaa ovimiehet olivat laskeneet pahoinpitelijät ulos. Taisivat olla heidän kavereitaan. Äiti tietenkin kauhisteli mustaa silmää kotona. Ihme, ettei pahemmin käynyt. 

Armeijassa palattuani kasarmille kouluttaja kysyi tappelinko naisesta. No en. Mutta nuokin sanat kuvastavat tuon 90-luvun lopun machoa maailmaa, jossa naisesta tapellaan kuin omaisuudesta.

Mutta asiaan. Tämä oli esimerkki miesten väkivallasta. Silmitöntä, yllättävää, epäreilua, humalaista. 

Miesten maailma oli sairas. Uskoisin, että se on sitä vieläkin väkivallan suhteen. Turpaan joko annetaan tai otetaan. Senkin tunsin nöyryyttäväksi nuoruudessani, koska tiesin, ettei minusta olisi pahoinpitelemään. Se kenellä oli voima ja pieni kynnys alistaa ja pahoinpidellä, oli voittaja.

Nykyisin olen saanut olla rauhassa miesten väkivallalta. Näen jo päältä päin sen aggressiivisen miesöykkärityypin, enkä ole pakotettu enää olemaan heidän kanssaan samassa tilassa. Mutta suhtaudun edelleen varauksella tilanteisiin, joissa on paikalla humalainen miesjoukko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti