Köyhän miehen perjantai
Oletko satanisti, yleisö huutaa. Missä sun bändi on? Ootko kännissä? Yleisö huutaa Kauko Röyhkälle. Olemme Malmitalolla Röyhkän soolokeikalla. Röyhkä itse ei näytä huudoista välittävän. Hän on niihin tottunut tuhansilla keikoillaan. Räpsäisee vaan biisin käyntiin ja johan yleisö innostuu. Vaihtelua tämäkin puuduttaviin hiljaisiin suomalaisiin konserttisalikeikkoihin.
Palataan aikaan ennen keikkaa. Olen itsekin kännissä. Olen tarkistanut ainoan tilini, jota ei ole suljettu. Rahaa on suorastaan runsaasti. Peräti 86 euroa. Ei kun CinCiniin Malmilla. Ovi on lukossa. Mitä vittua. Mutta sieltä tulee kyyppari ja laskee janoisen sisään. Kilpailukykyinen hintakin tuopilla. Loosia ei ole vapaana. En istu tuntemattomien viereen. Muutkin tuntuvat olevan menossa keikalle. Kännissä.
Palataan aikaan ennen baaria. Olen Hurstin ruokajonossa. Sataa tihuttaa. Hurstin jonossa on kiehtovia hahmoja. Se saa ajan kulumaan. Kasvot kelpaisivat taiteilijoille ikuistettaviksi. On viinan runtelemaa, kurjuuden runtelemaa, avioliiton runtelemaa ja jäänteitä, jotka ovat jääneet 80-luvulle. Täällä et näe ikävystyttäviä Prismoissa nähtäviä kasvoja. Suuren maailman meininkiä jonossa on, kun se luikertelee thaihieromoiden ohi itse Hurstin valintaan kuin punaisten lyhtyjen alueilla konsanaan. Kenellä on varaa maksaa käteenvedosta hieromossa?
Palataan aikaan jälkeen Hurstin. Olen kotona. Investoin 10 euroa S-kaupan halvimpaan kaljaan. Niitä on silti juotava säästeliäästi. Lasken riittävät tunnit ennen riittävää känniä ennen keikkaa. Selailen netistä uutisia. Samaa kuin ennenkin. Rasismia, rasismia, rasismia... Pohdin onko kokemani kiusaus ja nöyryytys elämässä ollut rasismia minua kohtaan. Uskon, ettei sitä sellaiseksi lasketa, vaikka se on mennytkin henkilökohtaisuuksiin.
Kaljat on juoto, kaksi säästään kotiinpaluun jälkeiseen aikaan. Hyppään bussiin. Leimaan kortin. Jihuu. Siinä on vielä menoaikaa. Kalja ei lämmitä vaan kylmettää. Röyhkä, ei ole kuin pari kilometriä keikallesi. Muistelen, minähän olen nähnyt Kaukon aiemmin. Noin 20 vuotta sitten Oulussa. Silloin luulin, että minusta tulisi käsikirjoittaja. Sekään ei onnistunut. Känni onnistui. Röyhkä jaksoi kuunnella. Siinä on mies oikeassa ammatissa.
Palataan keikalle. Röyhkä lopettaa vittuilun kuuntelun ja alkaa soittaa. Kaverin tarjoama rommi alkaa lämmittää. Oi Laura, Laura...
Kommentit
Lähetä kommentti