Kirja-arvostelu: Timo Soini - Yhden miehen enemmistö: Kirjan rakenne takkuaa valitettavasti
Kirjassa on kohtuullisesti toistoa. Melkein alusta loppuun. Samat asiat tulevat uudelleen ja uudelleen käsiteltäväksi. En sitten tiedä, minkälaisen diilin Soini on tehnyt kustantajan kanssa eli onko saanut kirjoittaa ihan niin kuin itse haluaa. Kirja kyllä paranee loppua kohden.
Kirjasta kyllä löytyy politiikan seuraajille herkkupaloja. Koska en ole iltapäivälehti en paljasta niitä, että luettavaakin jää. Soini väläyttelee lopussa vielä paluutta politiikkaan.
Ei tosin Suomesta vaan jostain toisesta maasta europarlamenttiin. Näin teki esimerkiksi Ari Vatanen Ranskasta, ei se aivan tavatonta ole. Ulkoministeriys tuntuu olleen Soinille rakas juttu. Kirjan lopusta kun löytyy pitkät listaukset hänen saavutuksistaan ulkoministerinä.
Soini on Veikko Vennamon jälkeisen ajan suurimman vaalivoiton järjestänyt populisti. Eikä Soini sitä edes kiistä. Eikä pidä. Hän on suomalaisittain menestynyt poliitikko, jolla ei alussa ollut edes kunnollista puoluekoneistoa toisin demareilla ja kokoomuksella. Kepua edes mainitsematta.
Populismi koitui hänen tuhokseen poliittisesti. Persut olivat tiukasti hänen käsissään, mutta luisuivat sitten pois entistä oikeistolaisempaan linjaan eikä Soini tätä huomannut tai halunnut huomata riittävän aikaisin. Populistin on myös vaikea tottua hallitusvastuuseen, jossa harvoin saa kiitosta tai kehuja.
Minusta oli mielenkiintoista lukea Soinin katolisesta uskosta, joka ilmeisesti on hyvin syvää. Hän mietti jopa papiksi ryhtymistä.
Soinin ja Halla-ahon ongelmallista yhteistyötä käsitellään luonnollisesti, vaikka ei mielestäni mitään ratkaisevaa uutta. Siinä Soini lienee oikeassa, ettei Halla-aho varsinaisesti koskaan halunnut pueluejohtajaksi. Nythän Halla-aho taitaakin soittaa hevimusiikkia vanhassa bändissään.
Vaikka Timo Soini kirjoittaa tehneensä virheitä niin harvoista virheistään hän kirjoittaa. Tosin poliitikot eivät ole kukaan parhaimmillaan tunnustaessaan virheitään.
Kommentit
Lähetä kommentti