Kirja-arvio: Tommi Saarela - Jope: Suomi-viihteen viimeisen jättiläisen elämä

 


Viihteen monitaituri Jorma "Jope" Ruonansuun elämästä ei olisi voinut olettaa niin hyvää kuten se meni. Ison perheen pulska ja koulukiusattu poika Kemistä. Ei ihan heti tähtikamaa. Vastoin kaikkia odotuksia hänestä tuli viimeisiä suuria suomalaisia viihdetähtiä, jotka koko kansa tunsi. Kansantaiteilija. 

Jope oli omaakin kasvuprosessiani oleellinen osa aikoinaan 90-luvulla. Diggasin hänen jutuistaan. Niiden arvoa ei välttämätt silloin vielä tiedostanut, kun huumori on käynyt varovaisemmaksi ja ilo ja rohkeus kadonnut. Jopeahan julkkikset uhkasivat välillä oikeudellakin imitaatioista.

Silloin muuten tietää, että on saavuttanut kansan syvät rivit, kun Kaarina Hazard pilkkaa kuoleman jälkeen. Näin kävi Jopellekin silloisessa Twitterissä. Vieläkin telkkarissa pyörii Jopet-show uusintoina, jonka ensimmäiset kaudet olivatkin hyvää katsottavaa aikoinaan ja nykyäänkin.

Tommi Saarelan kirjoittama Jope-elämäkerta ei nyt ehkä ole se maailman paras elämäkerta, mutta selvittää kyllä Jopen tarinan hyväksytysti. Jopestakin ilmestynee tulevaisuudessa muitakin elämäkertoja, kuten muistakin Suomi-ikoneista.

Elämäkerta juuttuu ehkä liikaakin huumorilevyjen äänitysprosesseihin. Ne huumorilevyt kun ovat Jopen tuotannossa sitä vähiten kestävää kamaa. Nehän olivat aina aikaansa sidottuja. Vaikkakin Nylon Beat-lainabiisi Satasen laina toimii vieläkin perkeleen hyvin.

Jopehan itse olisi mielummin levyttänyt vakavia biisejä. Mutta sen torpedoivat levy-yhtiö eikä kansakaan osannut ottaa Jopea kuin koomikkona. Ikävä kyllä.  Esimerkiksi Enkeleitä toisillemme -slovari on ihan klassikkokamaa. 

Muutenkin Jopen lahjojen käyttö jäi puolitiehen. Nythän, jos olisi elossa, hän voisi olla jo pelkkine imitointitaitoineen Youtube-stara. Aika vain loppui kesken.

Jopella, kuten meillä muillakin koulukiusatuilla, oli valtava hyväksytyksi tulemisen tarve ja siitä kirja kirjoittaa kunnialla. Se oli se polttoaine Jopelle.

Osiltaan siksi Jope meni laihdutusleikkaukseenkin, joka sitten tappoi hänet sairauskierteineen.  Olihan Jopella tietenkin myös alkoholiongelmaa varsinkin nuorempana ja huonot elämäntavat, mutta kenellä lahjakkuudella ei olisi.

Tätä kirjaa voi suositella varsinkin niille, joille Jope on jäänyt vieraammaksi. Faneille se ei ehkä tarjoa niin suurta elämystä. 


 

Kommentit

Suositut postaukset