Tosi-tv tappoi MTV:n!

 


Sain korvanappiini tiedon, että MTV eli Music Television on lopettamassa ainakin Euroopassa kaikki musiikkikanavansa. Sillähän on ollut näitä maksullisia musiikkikanavia vaikka kuinka. 

Varsinaisesta MTV:sta ei ole tullut musiikkia kai enää vuosiin. Itse MTV peruskanavakin on ollut maksullinen Suomessa jo vuosia, joten en tiedä tarkasti.

Nyt seuraa nostalgiaa. Minun nuoruudessani 90-luvulla oli toisin. Musiikkitelevisio soitti tosiaan musiikkia. Ja hyvää sellaista. Videotkin olivat oikeita taideteoksia, koska niillä oli todella merkitystä. Puheohjelmatkin olivat viihdyttäviä kuten Ray Cokesin show. Ja tämä kaikki tuli kotiin ilmaiseksi. 

Oli suuri uutinen kun suomalainen Maria Guzenina pääsi juontajaksi ihan musiikkitelevisioon. Tai myöhemmin seksikohussa ryvettynyt Axl Smith. Guzeninasta tuli lopulta poliitikko ja Axl Smith luimistelee vieläkin jossain piilossa. 

Kanviakaan ei ollut MTV:ssa miljoonaa erilaista. Kaikki mahtui yhteen MTV:n. Jo 2000-luvun alussa hiipi tosi-tv vahvasti, mutta Jackass oli ihan hauska. Eihän perseilyä oltu televisiossa nähty. Sitten alkoikin tulla näitä tusina tosi-tv-sarjoja kuten raskaana olevista 16-vuotiaista yms.

Lopulta koko MTV Europe vai oliko silloin jo Nordic katosi koko ilmaisjakeluvalikosta. 

Tietenkin netillä on osansa kuten aina MTV:n tuhossa eikä vain tosi-tv:lla. Ihmiset kuuntelevat musiikkinsa verkossa, kun vielä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä oli toisin. Musikkivideotkin katsotaan Youtubesta. 

Kommentit

Suositut postaukset