Kirja-arvio: Maiju-Sofia Pitkänen - Ehkä kaikki särkyminen: Murhatun runoilijan jäähyväiset

 

Harvoin runokirjoja näkee kirjaston hyllyssä varustettuna kahden viikon pikalaina-ajalla. Tähän ihmeeseen on pystynyt Maiju-Sofia Pitkäsen Ehkä kaikki särkyminen.

Pitkänen ei ole itse siitä enää nauttimassa, hänen kumppaninsa murhasi hänet ja heidän lapsensa 2021. Julmaa kyllä, Loviisan Sanomiin kirjoittaneen Pitkäsen yksi viimeisimmistä jutuista kertoi isänpäivästä. Hänellä oli vaömisteilla runokokoelma, jota ei ehtinyt saada koskaan valmiiksi.

Pitkäsen kokoelmaa on vaikea lukea peilaamatta runoja Pitkäsen kohtaloon, vaikka ei hän ainakaan tietoisesti voinut runoja kirjoittaessaan tietää kohtaloaan. 

Tekstit on käsittääkseni koostettu teksteistä eri ajoilta. Jotain viitteitä dominoivasta kumppanista olin osasta tekstejä oli luettavissa. Lapsesta kirjoitetut runot koskettavat erityisesti.

Kokoelmaa voi mielestäni lukea myös säeromaanina. Mielestäni niin hyvin Vilja-Tuulia Huotarinen ja Maiju-Sofian sisko Kukka Pitkänen ovat kirjailijalta jääneisiin runoihin toimittaneet jatkuvuutta.

Runot ovat omanlaisiaan. Eräänlaisia arjen haikuja. Hyvin minimalistisia jopa yksittäisiä säkeitä. Niissä on jotain selittämätöntä lumovoimaa kuitenkin. Varsinkin peilattuna kirjailijan kohtaloon.

Teoksen kuvitus tukee hyvin kirjaa sekä kirjailijan omakätiset runot, joita on kirjaan sisällytetty. Harvoin näkee runokirjassa kirjailijan käsialaa. Haalea fonttikin lienee tyyliratkaisu. Tosin on siinä ja siinä, ettei se vaikeuta lukemista.