Esa Eurooppalainen



Tässä yhtenä päivänä Helsingin rautatieasemalla iskettiin käteeni "Eurooppalainen" lehdykkä. Yleensä kieltäydyn kohteliaasti kaikesta minulle tarjoutusta materiaalista, mutta tällä kertaa otin tarjotun materiaalin vastaan.

Jälkeenpäin aloin ajattelemaan, että mitä eurooppalaisuus minulle oikeastaan merkitsee. Jos totta puhun, niin arkipäivän elämässä tuskin mitään. Minussa elää kuitenkin pieni eurooppalainen ja haluaisin kovasti tuntea jotain yhteistä muiden eurooppalaisten kanssa.

Euroopan yhdentyminen ei ole todellista. Isot maat vetävät omaa etuaan aivan suvereenisti. Pahimpina esimerkkinä Ranska ja Puola, joilla ei tunnu olevan pokkaa olematta tehdä mitään, mistä tietävät hyötyvänsä. Puhumattakaan Britanniasta, joka periaatteesta hankaa vastaan vanhaan, jo menetettyyn perintöönsä vedoten vastustaen kaikkia uudistuksia. Hulluinta on, että todelliseen yhtenäiseen Eurooppaan uskovat vain pienet maat, joilla ei ole mitään valtaa EU:ssa.

Eurooppaahan on yritetty yhdistää jo vuosisatoja. Useimmiten sotatoimin. Muistelkaapa Rooman valtakuntaa, Napoleonia ja Hitleriä. Kaikki ovat epäonnistuneet. Samoin epäonnistutaan rauhan toiminkin, koska kansallisvaltioilla ei ole todellista halua oikeasti yhtenäiseen Eurooppaan.

Tämä on kohtalonkysymys Euroopalle. Usa ja Aasian taloustiikerit eivät jää odottamaan eurooppalaisten keskinäisen rakkauden löytämistä, vaan puhaltavat kylmästi ohi. Nyt jos koskaan EU:n kohtalonkysymys on tuoda EU tavallisen kansalaisen käsitettäväksi asiaksi. Ei riitä mitkään peruskampanjat, vaan EU on oikeasti tuotava kaduille. On väännettävä kädestä pitäen ihmisille, mistä EU:sta on kyse. Sillä kovin kaukaiselta EU taitaa vieläkin peruskansalaiselle vaikuttaa.

Niin, tunnenko itseni eurooppalaiseksi?

Kyllä tunnen, kunhan kansallisvaltiot luopuisivat oman etunsa ajamisesta ja ajaisivat oikeasti yhtenäisen Euroopan asiaa.

PS. Stasi-listat julki valtion taholta. Jos valtiolla on kerran pokkaa pilata syyttömän miehen maine - Alpo Rusi - täytyisi valtiolla olla rohkeutta julkistaa oikeiden syyllisten nimetkin. Taitaisi vain listalta löytyä turhan monta huippupoliitikkoa.


Kommentit

Suositut tekstit