Lähiön poika avautuu



Tänään kävin metrolla Itä-Helsingin kiertoajelulla. En nyt sentään ihan huvikseni, oli minulla tarkoituskin. Itä-Helsingistä löytyy, niin kuin Itä-Vantaaltakin, tyyppejä, jotka eivät ole aivan enää tässä oravanpyörässä kiinni. Jos sekään mikään elämäntehtävä on.

Mieleeni muistui oma lapsuuteni ja nuoruuteni vuokratalolähiöissä Korson Mikkolassa ja Koivukylässä. Ajatus heräsi, että hyvin minäkin voisin olla noita syrjäytyneitä. Tosin en koko sanasta pidä, sana heijastaa minusta tiettyä ylenkatsetta. Sitäpaitsi joissakin tapauksissa voisi puhua syrjäytetyistä, eikä syrjäytyneistä.

Minua viisampien sosiaalipoliittisten tutkijoiden mukaanhan minunkin pitäisi olla syrjäytynyt. Olen mies, asun yksin ja koulutustakaan ei tullut aikanaan hankittua niin paljon kuin olisi pitänyt. Näin ei ole tapahtunut. Onko kyse vain sattumasta, vaiko vain tahdostani? Miksi minä olen pärjännyt vähintäänkin kohtuullisesti elämässäni, mutta monet muut kasvuympäristöstäni eivät?

Ajoittain minusta tuntuu, että en oikein tiedä, mihin kuulun tässä elämässä. Kuulunko siihen maailmaan, mistä olen lähtenyt, vaiko nykyiseen varsin keskiluokkaiseen asuinympäristööni?

Nykyisessä elämässäni käyn työn puolesta kaiken maailman tilaisuuksissa Säätytalosta lähtien. Näissä tilaisuuksissa on aivan eri käyttäytymiskoodisto kuin lähtölähiössäni. Usein tunnen itseni ulkopuoliseksi. Kyse ei ole alemmuuskompleksista, en vain yksinkertaisesti tunne kuuluvani joukkoon. Toisaalta en tunne kuuluvani enää lähiöelämäänkään. Kummassakin maailmassa silti liikun ainakin ulkonaisesti kuin kala vedessä.

Ehkä minä olen sitten niitä sosiaalisia kiipijöitä, jotka eivät koskaan löydä oikein paikkaansa. Tai sitten vain ikuisesti eksyksissä oleva pikkupoika lähiöistä, joka ei löydä kotiaan elämästä.

Kun minulla on kokemusta kummastakin maailmasta, olen tullut siihen tulokseen, että ainakin kaupunkiseudut jakautuvat kahteen maailmaan ja ihmistyyppiin. Niihin, joilla ei ole oikein mitään mihin tarttua. Joko valinnastaan tai sitten vain elämän tuomien pettymysten tähden. Ja sitten niihin, joilla menee vähintään ulkoisesti hyvin. Ihminenhän voi olla rikkinäinen kaikesta huolimatta.

Perinteistä työväenluokkaa tai keskiluokkaa ei enää ole.

On vain pärjääjiä ja putoajia.



Kommentit

Suositut tekstit