Tähtien lumoissa

Eilen päätin käydä Helsingissä aikani kuluksi, kun kerrankin oli lomalla aikaa käydä jossain. Yleensä sitä tulee Helsingissäkin käytyä vain kokousten yms. lomassa. Tällä kertaa minulla oli siis ihan missiokin. Kävin nimittäin Taidemuseo Tennispalatsin Tähtitaivas ja Robert Doisneau -valokuvanäyttelyissä. Taidemuseolle muuten iso plussa, että perjantaina sisäänpääsy oli ilmainen, vaikken sitä nyt varsinaisesti kärkkynytkään.

Vannoutuneena menneiden haikailijana nautin suuresti vanhojen suomalaisten elokuvien tähtien kuvista. Vaikka vanhat suomalaiset elokuvat monesti luvattuvan huonoja ovatkin nykymittapuulla katsottuna ovat vanhat tähdet ainakin olleet tähtiä. Aikanaan tähtien julkisuuskuvaan on aikanaan tosiaan panostettu. Toisin kun nykyään, kun näyttelijätkin antavat haastatteluja kaiken maailman lehtiin mistä tahansa hölynpölystä elämässään. Minusta salaperäisyys on kiehtovaa ja sitä ei oikein nykytähdistä löydy toisin kuin vanhan ajan diivoista. Koskahan tajutaan, että vähä julkisuus on itseasiassa parempaa julkisuutta, koska silloin salaisuus säilyy ja sehän ihmisiä juuri kiinnostaa.

Doisneaukin oli ihan hyvä. Kuvista näki selvästi, että hän oli tosissaan odottanut hetkeä ikuistettavaksi.40-50-lukujen Pariisissa on sitä jotain. Monesti olen ajatellut matkustaa itsekin Pariisiin, mutta aina on tullut sitten jotain muuta.  Itsekin tulee jonkin verran kuvattua, mutta harvemmin sitä jaksaa keskittyä oikeaa hetkeä, vaan räpsii nopeasti, kun digikameralla se on niin helppoa.

Taidenautintojen jälkeen päätin mennä katsastamaan Kampin kauppakeskuksen. Kävi niin kuin ajattelinkin. Jaksoin ostosparatiisissa olla noin 5 minuuttia, jonka jälkeen oli mentävä rauhoittamaan hermojaan parin vanhan kunnon Guinnessin seuraan. En tiedä onko Kampin kauppakeskuksessa aina käytössä mahdollisimman ärsyttävä tekopirteä ostosohjaus keskusradiosta. Minut se ainakin karkoitti.

En sitten kuitenkaan muuten onnistunut olemaan lomalla täysin työasioitakaan, vaan sorruin perjantaina soittamaan kollegalleni, että mites siellä töissä nyt menee. Ikään kuin sota yhtä miestä kaipaisi. Ehkä minulla sittenkin taisi olla liikaa aikaa :)


PS. Elokuva-alan monitoiminainen Nadja Pyykkö ei sitten kauaa elänyt ilman Arto Melleriänsä vaan menehtyi sairaskohtaukseen. Levätkää rauhassa Arto ja Nadja, taivaassa saatte olla yhdessä ikuisesti.