Käytösohjeita 50-luvun malliin

Sain eräältä ystävältäni synttärilahjaksi mielenkiintoisen kirjan. Olen nyt siihen perehtynyt oikein hartaudella. Kirja on vuodelta 1956 ja nimeltään Seuratavat - Jokamiehen käytösopas. Kirjan on kirjoittanut Huomioitsija. Mielenkiintoinen salahahmo tämän kirjan takana siis. Lahjan antaja kyseli minulta muuten varmuudeksi, että enhän vain loukkaantunut. En toki, ei minulla niin huumorintaju ole ja käytöstavoissa on aina tällaisella Korson-pojalla hiomisen varaa.

Pikahuomioina voisi todeta, että naisilla on kyllä ollut 50-luvulla toisaalta mukavaa. Miesten kun on pitänyt huomioida mitä moninaisemmin tavoin. Olla gentleman. Eikä siinä mitään, naisethan on ihania ja heitä on kiva nykymiehenkin huomioida kaikilla mukavilla pikku huomaavaisuuksilla. Minusta joka miehessä täytyy olla sellaista naista huomioivaa ritarillisuutta oli se sitten jonkin mielestä sovinistista tai ei. Kuten arvata saattaa, niin kirja opastaa vaimoihmisiä herransa passaamisessa. Miehelle täytyi melkein tyyny pöyhiä valmiiksi ja tietenkin olla hiljaa, mutta kaunis. Kyllä, tätä herra-ilmaisua muuten oikeasti käytettiin kirjassa. Naimattomien naisten piti taas pysyä sivussa odottaen sitä elättäjäänsä.

Mutta ei ollut meillä poikamiehilläkään helppoa 50-luvulla. Samaan hissiin ei saanut naisen kanssa kuulemma mennä, ettei tämä tuntisi oloaan ahdistuneeksi. Muutenkin meidän täytyi olla kohteliaita ja välttää tunkeilua ja toivoa, että joku pelastaisi meidät poikamiehen häpeästä. Missähän ihmeessä sitä siihen aikaan on naisiin tutustunut, kun juttusille ryhtymistäkin on saanut alustaa vaikka minkälaisilla kiertoilmauksilla.

50-luvullakin toruttiin löystyneitä käytöstapoja ja kuritonta nuorisoa. Siihen aikaan syytettiin sota-aikaa ja nyt puhutaan laman lapsista. Samaa kehää kierrämme siis yhä. Vaikka totta puhuen kyllä sitä huonommin nykyisiin käyttäydytään. Sitä tekevät kaikki ikään katsomatta. Itse en ole käytöskirjoja opetellut tätä ennen, mutta sen verran hyvin osaan käyttäytyä, että edes vanhalla ihmiselle luovutan paikan bussissa tai autan lastenvaunut sisään. Olen nähnyt ratikassa kerran kun mummo heilui puolelta toiselle, eikä kukaan istuva meinannut paikkaansa luovuttaa. Päinvastoin kun eräs näin teki, niin parimetrinen korsto luikahti paikalle. Samanlailla lastenvaunuväki välillä huutaa melkein epätoivoisena apua bussin ulkopuolella. Kerran pelastin pyörätuolimiehen bussin toiselta puolelta bussiin, kun kukaan muu ei persettään viitsinyt liikauttaa lähistöltä.

Niin. Kai me opettelemme elämään toistemme kanssa niin kauan kuin ihmiskuntamme kestää...Tässä vielä katkelma bussietiketistä meille kaikille opiksi "Vaunussa ei pidä anastaa itselleen liian suurta tilaa levittämällä viereensä laukkuja ja kääröjä. Kun on lapsi sylissään, on katsottava, ettei tämä potki vieressä istuvia. On vältettävä liian äänekästä keskustelua, ettei häiritse toisten matkustajien ajatuksia kiinnittämällä huomiota itseensä ja omiin edesottamuksiinsa, jotka tuskin kiinnostavat muita."

Kuulostaako vähän söpöltä....

PS. Aloitin Italian matkasanaston opiskelun tänään. Italiassa on jotain samaa tosi kaunista kuin Venäjän kielessä, jota olen oikein koulussa opiskellutkin. Oikein itsekseni täällä italian kieltä kieleni päällä toistelin. Aloitin myös tutkivan journalistin urani tänään free-keikallani. Jännää, miten suhtautuminen on erilaista, kun olet liikkeellä toimittajana etkä tiedottajana. Alan ymmärtää, miksi niin moni haluaa toimittajaksi. Tahtoo vielä pressi-kortinkin ;) Kivaa muuten kun ihmiset huomaa, että paino on pudonnut. Kyllä siitä itsetunto vähän nousee kyllä kun saa eri tavalla katseita osakseen kadulla. Jos olisin julkkis, voisin jo kuukauden päästä antaa naistenlehdille haastattelua "Esa laihtui ja aloitti uuden elämän". Olen muuten varmaan niitä harvoja, jotka aloittavat laihduttamisen loman jälkeen eikä sitä ennen... No, ehkä sopii tähän mun elämääni tääkin homma....