Nähdään kohta, Italia!

Yllätin eilen itsenikin tilaamalla matkan Italian Veronaan marraskuuksi. Tuli vain sellainen sisäinen pakko, että jonnekin täytyy edes hetkeksi pois päästä pimeimpänä syksynä. Vähän kyllä jännittää, kun en ole koskaan yksinäni ulkomailla matkustanut. Toivottavasti en eksy jo lentokentällä.

Ehkä tämä on osana muutostarvettani uudella vuosikymmenelläni. En tiedä, jotenkin olen tuntenut sisäistä rauhaa jo muutaman viikon. Ihan pelottaa, että jotain täytyy taas kohta ikävämpää tapahtua. No, yhtä hyvin tämä voi olla vain vaihe elämässäni.

Miksi juuri Verona? En osaa sanoa, jotenkin tuli vain sellainen olo, että sinne täytyy lähteä. Vaikka on tietysti hieman ristiriitaista, että kaltaiseni rakkautta koskaan löytämätön ihminen matkustaa juuri Romeon ja Julian kaupunkiin. Ehkä juuri siksi. Tai siksi, että löydän itsestäni uusia puolia, kun ketään tuntemaani ihmistä ei ole lähellä. Mielenkiintoista tavata uusia ihmisiä juuri siksi, etteivät he tiedä minusta mitään, olen heille vain kasvo muiden joukossa. Voin olla jotain muuta kuin minä edes hetken ajan.

Salaisena toiveenani on (ei tosin enää), että palaisin matkalta ison pinon kanssa runoja, laulunsanoja ja muita tekstejä. Italialainen kansanluonne ja kulttuuri on myös aina kiehtonut. Katsottavaa ja koettavaa löytyy varmasti viikon ajaksi. Täytyy kohta hankkia Suomi-Italia-sanakirja ja matkakirjoja. Niin ja tietenkin uusia vaatteita. Rytkyissä kun ei kehtaa Italiaan lähteä. Onneksi minulla on jo Armanin silmälasit :) Olen innostunut nyt myös liikkumaan ja pudottanut hieman painoakin. Uskaltaako tupakkaa tumpatakaan, ettei kaikki kovalla työllä pudotettu tule sitten takaisin juuri matkaa varten. No joo, tekosyitä on hyvä aina kaivaa esiin. Italian lisäksi olen muuten aina halunnut käydä Argentiinassa. Siihen minulla ei vielä oikein ole vain varaa. Ehkä sitten seuraavaksi Buenos Airesiin.

Tänään oli mielenkiintoinen päivä töissä. Jotenkin kivan kaksijakoinen. Aamupäivällä kävin tekemässä juttua eräässä päiväkodissa ja iltapäivällä asunnottomille päihdeongelmaisille tarkoitetussa palvelukeskuksessa täällä Vantaalla. Tuli mieleen, että miten tämä elämä meitä heittelee. Taaperoikäisenä päiväkodissa olemme melkein samalla viivalla, mutta sitten aikuisiässä osa meistä voi löytää itsensä asunnottomana alkoholistina. Miten siinä niin käykin?

Päiväkotikeikoista olen aina tykännyt, kun alle 6-vuotiaat ovat niin viattomia ja aitoja, ettei niistä voi olla tykkäämättä. Päiväkotihenkilökuntakin on aina iloista ja luovaa porukkaa. Palvelukeskuskeikkakin oli opettavainen. Itsellänikin on ollut ennakkoluuloja, että he kaikki olisivat rähjäistä metsien mies porukkaa.

Näin ei ole, muutaman viikon selvänäolokin tekee miehelle ihmeitä ja keskustella pystyy vaikka mistä. Samalla miehet saavat mahdollisuuden aloittaa alusta, kun kaikki onkin ajettu solmuun. Osalla ei enää muita omaisia olekaan kuin viranomaiset kun kaikki muu elämässä on juotu pois. Miehet sanovatkin, että palvelukeskus on ensimmäinen paikka, missä heitä kohdellaan ihmisinä pitkästä aikaa. Minusta päihdetyöntekijätkin ovat upeita tyyppejä, heidän täytyy ainakin olla kutsumustyössään sen verran kiinnostuneita työstään ovat.

Haastateltaviakin pitäisi löytää, kun olen tekemässä juttua Super-lehteen keikkatyötä tekevistä eläkeläishoitajista. Näin pitkälle on siis hoitajapulakin mennyt, että eläkkeeltä töihin haetaan. Vaikka sinänsä siinä nyt ei mitään pahaakaan ole, jos kunto antaa myöten.

TV1:lle täytyy muuten antaa tunnusta taas erinomaisesta musiikkidokumentista. Mustan musiikin historia on loistava dokkari taas ja saa bluesin ja soulin ystävän kehräämään kuin kissa. Otis Redding varsinkin on yksi maailman parhaista laulajista, ihan kylmät väreet käy. Mielenkiinnolla odotan myös Samuli Edelmanin uutta virsilevyä. Samulissa on sellaista vanhan hyvän ajan taiteilijaa ja uskon, että tulkinnat voi olla mielenkiintoisia. Muuten suomirockissa on kyllä tällä hetkellä parhainta naiset. Irina ja PMMP varsinkin. Irinalta suosikkikappaleeni on Hiljaisuus ja PMMP:ltä Päiväkoti ja Pikkuveli. Hyvää sävellys- ja sanoitustyötä.