Tappajanaiset



Viime päivinä henkirikoksia tehneet naiset ovat olleet lähes kaikkien medioiden otsikoissa. Eikä ihme, sillä henkirikoksia tekevä nainen on aina poikkeus ja siten uutinen. Ensiksi oli tämä lapsiensa tappaja Espoossa ja nyt sitten tämä kuolemanenkeli Nokialta. Potilaitaan tappanutta hoitajaa tai lääkäriä ei kai Suomessa ole aikaisemmin ollutkaan.

Ihmisten on vaikea uskoa todeksi näitä tapauksia, joissa äiti tappaa lapsensa. Äidinhän pitäisi olla se, joka ainakin suojelee lapsiaan viimeiseen asti. Useimmiten kysymyshän taitaa olla jonkin tason synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Tässä Espoon tapauksessahan lapset eivät kai olleet ihan vauvoja enää. Syitä on haettu tekoon äitien täydellisyyden tavoittelusta ja liian kovista vaatimuksista tai vaikka mistä. Totuuden kai tietää vain tämä äiti itse.

Maahanmuuttajaäidin osa yksinhuoltajana lienee kuitenkin vielä karumpi kuin kantaväestöön kuuluvan. Yhteiskuntaa taas syytettiin siitä, ettei lastensuojelu puutu mihinkään ennen kuin on liian myöhäistä. Niin, varmaan totta osin, lastensuojelu toisaalta voi harvemmin puolustautua julkisuudessa koska heitä sitoo vaitiolovelvollisuus. Ja ainakin omassa kotikaupungissani yritetään perheitä auttaa niin hyvin, kuin pystytään.

Tämä Nokian tapaus on vieläkin poikkeuksellisempi. Hoitajia on pidetty toisista ihmisistä huolehtijoina, jos keitä. Toisaalta hoitajatkin ovat ihmisiä ja heidänkin joukkoon kuuluu erilaisia ihmisiä. Kysymys tietenkin kuuluu, miten ko. henkilö on voinut työskennellä useammassa paikassa, eikä kukaan ole huomannut mitään. Kysymyksessähän on ilmiselvästi häiriintynyt henkilö. Olisiko kyse siitä, että joudutaan kohta palkkaamaan kuka tahansa, kun yksinkertaisesti ei ole enää mistä valita. Vielä ei tiedetä, onko kyse jostain armomurhamissiota toteuttavasta henkilöstä vai mistä. Lienee paikallaan myös testata alalle hakeutuvia ihmisiä ehkä tehokkaammin psykologisilla testeillä. Tosin kai joku psykopaatti nekin aina selvittää.

Henkirikosten lisäksi naiset ovat ainakin näennäisesti aiempaa väkivaltaisia. Tämä mysteeri on taas helppo ratkaista. Naiset vain juovat enemmän ja tässä maassahan se on tarkoittanut myöskin enemmän väkivaltaa. Naisten juominen lisää myös huostaanottoja, kun jopa yksinhuoltajaäiditkin toikkaroivat humalassa tätä nykyä. Ennenhän viinan kiskominen perheessä hoitui lähinnä isien toimesta. Johtuuko naisten tekemä väkivalta myös naisten "äijistymisestä", siitä, että käyttäydytään enemmän kuin miehet. Ollaan aggressiivisempia ja päällekäyvempiä, eikä olla hiljaa sivussa, niin kuin naisen oletettiin ennen olevan.

Joskus sitä ajattelee, kun on sellaisessa työssä, missä ihmisten pahoinvointi on aina esillä, että onko tässä maailmassa enää mitään muutakaan. Onneksi on, mutta kyllä sitä kyynistymistä vastaa saa taistellakin. Sitä ymmärtää jotenkin poliiseja ja muita ammatteja, missä ihmisten pahoinvointi on aina esillä. Ihmiset tuntuvat voivan todella pahoin. Eihän sitä tarvitse kun ulos kävellä, niin joku makaa puistonpenkillä sammuneena tai höpisee itsekseen bussissa. Joku meidän järjestelmässämme vuotaa, keskitymmekö maanlaajuisesti oikeisiin asioihin. Onko oikeasti tärkeämpää voivotella viidennen ydinvoimalan rakennustöiden viivästymistä, kuin keskittyä oleellisimpaan: ihmisiin?

Jotenkin tulee vielä voimattomampi olo, kun tietää, miten paljon ihmisiä loppujen lopuksi yritetään auttaa ja miten kaikki pahoinvointi tuntuu vain lisääntyvän. Ja aina tulee näitä otsikoita murhenäytelmistä. Toinen selitys on, että asioista vain puhutaan enemmän. Ennen kaikki vaiettiin enemmän.

PS. Olen sitä mieltä, että sanomalehti- ja hupparimuotinäytökset on oikeussaleissa lopetettava. Eivätkö ihmiset uskalla vastata enää teoistaan, vaan aina peittelevät kasvojaan. Läheisiä sillä tuskin suojellaan, sillä kyllä tieto jonkun tekemästä rikoksesta leviää kyllä muutenkin. Tämäkin Nokian tappajakin tallusteli oikeussaliin vielä kesäshortseissa.

Yksi asia vielä ihmetyttää. Aina kun tappajien naapureita haastatellaan, niin naapurit sanovat, etten olisi ikinä uskonut hänestä, en voi uskoa tapahtunutta.

Olemme varmaan kadottaneet epäilyksen.


Kommentit

Suositut tekstit