Toimeentuloloukussa elävät nuoret

Tänään laitoin töissä maailmalle tiedotteen nuorten toimeentulotuen saajien taustoista täällä Vantaalla. Mielenkiinnolla odotan, kiinnostuuko media asiasta ilmiönä, vai käytetäänkö hengentuotettani vain julkisena lyömäaseena kotikaupunkiani kohtaan. No, niinhän se menee, että good news is no news.

Lyhyesti referoituna tutkimus paljasti, että nuoret toimeentulotuen nauttijat eivät olekaan enimmäkseen työtä vieroksuvia elämäntapaintiaaneja. Tutkimus osoitti myös, että toimeentulotuki ei periydykään sukupolvelle yhtä yleisesti kuin on luultu.

Pääkaupunkiseudulla eläminen on yksinkertaisesti niin kallista, että opiskelijanuoret joutuvat hakemaan toimeentulotukea. Samoin jopa työssäkäyvät nuoret. Tässä yhteiskunnassa on pahasti jotain vialla, jos työstä maksetaan sellaista palkkaa, ettei sillä elä. Varsinkin kun tietää vuokrat pk-seudulla. Jos kohta vuokrakämppääkään kohta saa, kun nekin myydään tämän päivän Hesarin mukaan omistusasuntomarkkinoille. Kaikilla nuorilla ei ole isää ja äitiä auttamassa varsinkin jos on sattunut syntymään vielä lastensuojeluperheeseen.

Tavallinen kansa seuraa usein mustasukkaisena toimeentulotuella eläjiä. Ei sillä kukaan herroiksi elä, vaikka kuuluisikin näihin elämäntapaintiaaneihin. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi ollaan köyhien tai muuten ongelmaisten kimpussa. On tietysti eri asia, kuuluuko yhteiskunnan rahoittaa elämäntapaintiaanien vaihtoehtoelämää. Monesti ne nuoret, jotka juuttuvat toimeentulotuella elämään pidemmäksi aikaa, ovat monella tavoin hyvin ongelmaisia. Peruskoulukin on saattanut jäädä kesken, on päihde- ja mielenterveysongelmia. He tarvitsisivat itselleen melkein opastajan elämään, siinä ei pelkkä tuen lakkauttaminen riitä. Jotenkin tuntuu ihmeelliseltä, että ongelmat on laskettu näinkin pitkälle, ettei kukaan ole puuttunut nuoren elämään millään tavoin.

Tämän kansakunnan kohtalonkysymyksiä alkaa olla, miten työttömien kova ydin saadaan työllistettyä. Siis he, jotka eivät normaalityössä pysty olemaan. Valtion päätös lakkauttaa työmarkkinatuki koulutuksesta tai työstä kaatuvat kuntien niskaan. Sosiaalisia yrityksiähän on tarjottu ratkaisuksi. Eivät ole vain oikein ottaneet tuulta alleen.

Itsekin olen ollut nuori toimeentulotukiasiakas joskus elämäni aallonpohjavuosina noin parikymppisenä jonkin aikaa. Olen elävä esimerkki siitä, että elämässä voi pärjätä kohtuullisesti, vaikka lähtökohdat eivät olisi mitä parhaimmat ja suunta eksyksissä. Ruusuilla tanssimista ei elämäni ole aina ollut. Minulla tosin oli hitunen onnea mukana. Sitähän ei kaikilla ole. Töissä minun on ollut helppo samaistua ihmiskohtaloihin, koska tiedän mitä sellainenkin ihminen ajattelee, joka ei ole aina päässyt helpolla elämässään. Puhun jollain tavalla samaa kieltä. Varmaan paremmin kuin jotkut sossutkaan.

Nuoret tarvitsevat nykyisin kovasti tukea ja apua. Aika on sen verran kova ja armoton menestymisen ja oravanpyörän vaateineen. Kaikilla ei ole opastajaa ja tukijaa. On hyvä myös muistaa, että osalla nuorista menee vallan hyvin. Kahtiajakautuminen vain syvenee. Sitä ei voi olla ainakaan minun työssäni huomaamatta.

PS. Lakisääteisenä haaveiluhetkenäni töissä huomasin ikkunasta, että ainakin joillakin ihmisillä riittää sydäntä laitapuolen kulkijoitakin kohtaan. Mansikoiden torimyyjä nimittäin kiikutti päivän myymättä jääneet mansikat torin laidalle istuneille pultsareille. Kiitollisena miehet mansikoiden kimppuun kävivät ja laittoivat vielä muovikassiinkin.

Hieno ele hienolta ihmiseltä, kuka ikinä hän olikin.