Puumanaiset


Tämän vuoden ilmiöitä ovat puumanaiset. Nuo nuoria miehiä ravintoloissa saalistavat eronneet tai hylätyt siiderihait.


Teeman ympärille on kirjoitettu miltei satoja lehtijuttuja, ja nyt Maikkari jopa alkoi pyörittämään Puumanaiset -sarjaa. En ole sarjaa katsonut, mutta traileri sai minussa aikaan naurunpyrskähdyksen. Olemattomia allejaan taivasteleva Courteney Cox oli lähinnä absurdi näky. Nainen kun on punnittavissa lähinnä neuvolan punnituslaitteella.


Mistään uudesta ilmiöstä puumissa ei toisaalta ole kyse, tämän päivän keski-ikäiset naiset eivät vain suostu mummoutumaan tai eron jälkeen lopettamaan suhde-elämäänsä. En jaksa ymmärtää, mikä siinä on niin paheksuttavaa, että siitä sitten jauhetaan väsymykseen asti.


Meidän pitäisi elää seksuaalisesti vapaita aikoja, mutta silti joidenkin mielestä on kohahduttavaa, että vanhemmat naiset voivat haluta harrastaa seksiä myös nuorten miesten kanssa.


Meille kun on opetettu, että seksi vain samanikäisten kanssa on oikeaa seksiä. Ja mikä pahempaa, voipa käydä vielä niin, että nuo eri-ikäiset paheelliset voivat rakastua toisiinsa. Eihän sellainen voi olla mahdollista.


Puumilla on tietysti nyt yleinen mielipide puolellaan, mutta menepäs keski-ikäisenä miehenä rehvastelemaan parikymppisellä tyttöystävälläsi. Näitä miehiä kutsutaan lähinnä sioiksi ja on täysin poissuljettu vaihtoehto, että nuori nainen voisi jopa rakastua vanhempaan mieheen. Tuo nainen kun kuulemma aina etsii kadonnutta isäänsä.


Koko puuma-termi on hölmö, eikö kääntäjillä ole mielikuvitusta. Ei Suomessa mitään puumia ole. Suomessa termi pitäisi olla kissapetojemme kuninkaan ilveksen mukaan ilvesnaiset.


Itse olen pitänyt itseäni vanhemmista naisista pelkkinä ystävinäkin, muutamakin vuosi yli oman ikänikin riittää. Syykin on selvä. Vanhemmat naiset eivät ole yhtä mustavalkoisia ja ehdottomia kuin nuoremmat naiset. Heistä puuttuu monien nuorten naisten selvästi havaittava jatkuva kireys ja ilottomuus. Heistä löytyy elämäniloa, eivätkä he ole heti tuomitsemassa. Heidän kanssaan voi heittää hurttia huumoria, josta nuoremmat naiset herkemmin loukkaantuvat.


He ymmärtävät, että mies voi olla jotakin muutakin kuin täydellinen. Ja että myös miestä täytyy huomioida, eikä vain vaatia kynttiläillallisia sättimisen jälkeen.


He tietävät, että elämässä on kyse elämänmittaisesta pettymystenkin sävyttämästä seikkailusta, eikä vain oikeista sanoista ja teoista oikeaan aikaan tai oikeanlaisesta koti-idyllistä Käpylässä tai Sipoossa.


Tosin olen muutenkin ystävystynyt useimmiten helpommin naisten kanssa, sillä he ovat yksinkertaisesti mielenkiintoisempaa keskusteluseuraa kuin yksioikoisemmat miehet.

Kommentit

Suositut postaukset