Entinen nuori ja vampyyrien aiheuttama tarve pohdintaan

Olenkohan minä entinen nuori? Olen tipahtanut nuorten ilmiöistä. Tässä yhtenä päivänä funtsailin, että mikähän tässä on, kun televisiosta tulee vaikka minkälaista vampyyri-sarjaa. Vielä viitisen vuotta sitten mikään uusi ilmiö, ei nuortenkaan, olisi mennyt minulta ohi. Mutta nyt menevät ohi niin bändit kuin vampyyrit. Olen jämähtänyt vanhoihin ilmiöihin ja niissäkin on kirittävää.

Mikähän näissä vampyyreissa jaksaa kiehtoa ihmisiä ja eritoten nuoria. Välillä vampyyrit katoavat elokuvista ja telkusta vuosikymmeniksi, ja sitten taas palaavat yllättäen unilta arkuistaan.

Ehkä tunnemyrskyissä eläviä nuoria kiehtoo tuo vampyyrien elämän ja kuoleman kamppailu, johon liittyy vieläpä hienoista erotiikkaa. Maailma on sopivan mustavalkoinen ja kaksijakoinen. Kuolema ja elämä. Vampyyrit ymmärretään paketoida ajallensa sopiviksi, nämä uudet vampyyrit ovat trendikkäitä kuin mitkä, pitävät itsestään huolta ja pukeutuvat hyvin, eivät ole mitään renttuvampyyreja.

Minun kokemuspohjani vampyyreista ajoittui siihen hieman nuhjuisempaan vampyyriaikakauteen 90-luvun alkupuolella. Francis Ford Coppolan Dracula pohjautui siihen alkuperäiseen vampyyridracula -myyttiin, mutta oli elokuvana toivottoman tylsä. Samaa tylsyyttä tarjosi Veren vangit -elokuva muutaman vuoden edellisen jälkeen. Siinä oli jopa aistittavissa topgunimaista tukahdutettua homoerotiikkaa.

Ei, minusta ei tullut vampyyrifania. Olen yksinkertaisesti helvetin tosikko ihminen. En näe mitään mielenkiintoista siinä, että pureskellaan toisten kaulaan verifritsuja tekivät sitä sitten kuinka seksikkäät ihmiset tahansa.

Mutta aina on muistettava, että aika hakee omat lapsensa. Vampyyrit imevät veret nuorista uudelleen parin kymmenen vuoden päästä.

Kuva: WikimediaCommons

Tässä se aito ja alkuperäinen: vampyyrilepakko.

Ei kovin kaunis, vai mitä?