Kolmenkympin kriisi

Annoin Karjalaiselle joskus kesällä haastattelun kolmenkympin kriisistä. Ei, en ole epätoivoisen julkisuushakuinen, kun paljastan jo kaikki kriisini julkisesti. Ikään kuin en olisi sitä täällä blogissani tehnyt jo kohta neljä vuotta.

Sinänsähän koko elämä on yhtä kriisiä ja välillä sujahtelee välissä suvantovaiheita. Suotta kriisejä pelätään, sillä todellisuudessa harva ihmisten kriisinä pitämä asia on oikeasti kriisi. Oikea kriisi on läheisen kuolema tai sota, tai ettei ole rahaa ostaa ruokaa seuraavaksi päiväksi.

Onnellisuuden ja tavoitteiden pohdinta tasaisin väliajoin on vain tervettä. Yleensä kaikki tiettyyn ikävaiheeseen liittyvät kriisivaiheet ovat jotenkin väärällä nimellä liikkeellä, kuten kolmenkympin kriisi tai viidenkympin villitys. Ennemmin puhuisin itsensä uudelleen luomisesta. Olisi aika pelottavaa, jos ihminen säilyisi aina samanlaisena. Samat halut, samat toiveet, samat pyrkimykset.

Osahan tuohon itsensä turruttaa, mutta en usko, että he ovat koskaan onnellisia. Ihmisiä opetetaan liiaksi kestämään ja pysymään jossain tietyssä yleisesti hyväksytyssä elämäntilanteessa loputtomiin.

Mutta tässä se haastattelu. Itse asiassa se löytyy Etelä-Suomen Sanomista. Ketjutusta.

Syntymäpäivänäni kolme vuotta sitten kirjoitin näin tulevaisuudestani kolmekymppisenä. Hassua kyllä, osa tuolloin kirjoittamistani asioista on toteutunut. Mutta tasaista elämää en taida sittenkään haluta. Rahaa kylläkin.