Rakkaudessa pettynyt kesäyön ajattelemattomuudessa (runo)

Istun ja kirjoitan niin kauan kuin joku rakastaa minua.
Ne hylkäävät, joita eniten rakastat.
Sitten en vain enää kirjoita.
Jossain vaiheessa kaikki on ohi.
Silloin pettymykset ovat voittoja,
eikä tarvitse paeta mitään.
Kuin kipu häviää,
elämä hymyilee

Katson veden valuvan hiljalleen hanasta.
Raivo on ohi.
Se saa unohtamaan onnen, jota ei ole.
Jos kuoletan kaiken himon ja katkeruuden,
onni tulee? 

Sinä, joka olit kuin kyltymätön nektari,
tuhottu, poltettu maa.
Ajatuksesi lukittuna hetkeen,
jonka lukkoja ei saa auki.
Ei. Ei enää.
En kestäisi sinulta tartuntaa,
joka raastaisi taas sydämeni ja sisuskaluni irti.
Kerralla. Itse sisälmyksiini tukehtuen.

En rakastu.
En anna sieluani liian halvalla.
Näin mitä tein.
Se auttaa minua unohtamaan
itsekeskeisyyteni oikut,
loukkaukset,
aina vain tappavammat rakkaudet.

Minä. Juuriltaan revitty punaisia kukkia tuottava piikikäs ruusupensas.
Maan pintaan pyrkimässä.
Kuikka, joka laulaa suruaan myöhään öisin.
Koira, joka haukkuu kilpaa loukattua ylpeyttään,
kaipuutaan kosketukseen.