Jouduin setämiesvihapuheen kohteeksi! Miksi setämiehiä vihataan?

 


Joskus ennen vanhaan setä oli mukava sana. Se tarkoitti leppoista ja avuliasta setää, useimmiten vanhaa poikaa, jolla riitti aikaa autella. Hän tykkäsi lapsista, vaikka ei hänelle ei ollut suotu naisten suorittaman valinnan perusteella isyyden onnea. Namusetiäkin oli, mutta se oli asia erikseen. 

Nyt setä-sanasta on tehty jotain likaista ja inhottavaa. Puhutaan setämiehistä, jotka eivät ole suostuneet alistumaan sateenkaaren ja polvistumisen maailmaan. 

Ja miksi olisivat, sillä sateenkaariajattelu sortaa juuri setämiesoletettuja. Setämies on paha, koska hän on valkoinen ja mies. Ei auta, vaikka setämies olisi köyhä tai asunnoton. Sateenkaariajattelu kun on rasistista setämiesoletettuja kohtaan.

Itsekin sain Kirjallisuuden ystävät -Facebook-ryhmässä joltain tiedostavalta naiselta setämiesvaara-varoituskyltin. Se tuli täysin pyytämättä ja yllätyksenä. 

Olin vain kommentoinut, että mieskirjailija taisi nyt vähän laskelmoida kun vaihtoi romaaninsa päähenkilön naiseksi ja kertoo siitä valtakunnan päälehden haastattelussa ja ylistää, kuinka naisen näkökulmasta näkökulma elämään laajentui. 

No. Yllätyin vielä lisää, kun naiset riensivät laumana tykkäämään tämän naisen minun nolaamisesta. Mielipiteeni torpattiin sukupuoleni ja ikäni perusteella. Tämä tapaus herätti minut. Olin sokissa. 

Enhän minäkään tuomitse ihmistä siksi, että hän on kenties nuori ja nainen. En minä lyttää heidän mielipiteitään, joskin olen harvasta asiasta samaa mieltä heidän kanssaan. Se kunnioitus. Minulla sitä on eri tavalla ajattelevien osalta. Setämiesvihamielisillä ei ole.

En sitä paitsi ole edes oikeassa elämässä setä. Eno olen kyllä. Eli haukkukaa sitten enomieheksi.

Onko niin, että miehestä tulee likaista ja rumaa, kun hän täyttää 40 vuotta. Varsinkin, jos hän omaa konservatiivisiä mielipiteitä? Jos näin on, niin miksi? 

Miksi naiset eivät kohtaa samaa kohtaloa, onhan heissäkin iäkkäitä ja konservatiivisesti ajattelevia? Eikö tämä nyt ole sitä syrjintää ja maalittamista pahimmasta päästä?

Kommentit

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Välitä sinä nyt sitten niitten käsityksistä, joilla on vee molemmissa päissä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset