Uhriutumisen logiikkaa, X-sukupolvea ja simputusta armeijassa

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Esa Pesonen (@esapesonen) jakama julkaisu

Tervehdys pienelle tauolle kuumuushelvetin välissä,

Minulle selvisi tässä yksi päivä, että olen X-sukupolvea, Wikipedian mukaan kyseessä on ensimmäinen sukupolvi, jota vaivaa tulevaisuudenuskon puute ja pessimismi. Nuohan määreet osuvat minuun kuin veitsi voihin. 

Tosin jos ikäisteni somesivuja lukee, niin heillähän pyyhkii loistavasti. Itse olen hölmönä taas aina rehellinen kaikesta. Sehän ei kannata. Se on tullut huomattua tässä elämässä julmillakin tavoilla. Ja todellisuudessa länsimaiden hyvinvoinnin lakipiste on jo aikoja sitten saavutettu. Suunta ei voi olla kuin alaspäin. Olkoot se sitten vaikka pessimismiä. Jos haluat uuteen nousuun ja optimismiin, lähde Kiinaan.

Suomen Uutisissa (osa varmaan lopettaa nyt lukemisen) oli mielenkiintoinen artikkeli uhriutumisesta. Artikkeli käsitteli uhriutumista nykypäivänä. Siinä todettiin, että todelliset uhrit häviävät, sillä he eivät pärjää uhrikilpailussa niille, jotka ovat kovaäänisiä ja eivät ole todellisia uhreja. Eli käytännössä siis narsismilla ja röyhkeydellä pärjää. Uhriutumisen pätee siis samat lait kuin muuhunkin elämään. 

Ennen uhriutuminen ei kannattanut, sillä heikkous asetti yksilön vaaralle alttiiksi. Uhrina olo ei ollut hyvä ja positiivinen asia kuten nykyään. Se oli noloa yhteisön silmissä. Tämän päivän tilanteessa uhriutuminen tuo pelkästään etuja, jos olet oikeanlainen uhri. Sitten taas narsistiuhriutujat vievät oikeilta uhreilta mahdollisuuden saada oikeanlaista huomiota, jota he oikeasti tarvitsisivat. 

Ilta-Sanomissa oli puolestaan kanssa mielenkiintoinen artikkeli, kuinka armeijasta on poistunut simputus. Totta tosiaan tämän artikkelin kaikkia simputuskeinoja on päässyt maistamaan aikoinaan 90-luvulla. Onneksi taitavat olla historiaa.

Listasta puuttuu vielä henkilökohtaiset nöyryytykset, joita joutui todellakin kokemaan, jos et pärjännyt siinä missä muut. Jos minulla oli heikko itsetunto ennen armeijaa, niin siellä se huononi entisestään. 

Komppanianpäällikkö, joka nyt näyttäisi harvinaisen nimensä perusteella (googlasin) olevan kohtuullisen merkittävässä asemassa maavoimissa huusi minulle pää punaisena kuinka kuvottava persoona olen. Enkä usko todellakaan olleeni ainoa. 

Henkilö oli vielä kantahenkilökuntaa eikä keskenkasvuinen varusmieskouluttaja. Ehkä hän on muuttunut, en tiedä. En haluaisi kyllä kohdata enää uudestaan. En varmasti ole pahiten simputettu armeijassa, mutta herkkänä ihmisenä näe yhä unia joskus armeijasta.

En usko, että armeija koskaan pääsee nöyryyttämisestä koskaan eroon. Miesjoukot toimivat sillä tavalla, että (fyysisesti) heikoimpia alistetaan. Jonkun on oltava se huonoin, jos jonkun on oltava se paras. Näin miehet toimivat. Varsinkin nuorukaisiässä nokkimisjärjestys on tärkeä. 

Naiset kun eivät edelleenkään joudu armeijaan, vaikka tästä tasa-arvosta valitetaan. Vapaaehtoisia naisia kohdeltaneen armeijassa taas kuin kukkaa kämmenellä.