Jätätkö auttamatta kadulla makaavaa?
Ranskassa kohutaan tapauksesta, jossa 85-vuotias vanha herra lojui kadulla peräti yhdeksän tuntia kenenkään eväänsä heilauttamatta häntä auttaakseen. Eikä millään sivukujalla vaan yhdellä Pariisin vilkkaimmista kaduista. Lopulta aamuyöllä joku yönkulkija soitti apua. Mies oli jo paleltunut kuoliaaksi. Hänet ilmeisesti luokiteltiin puliukoksi, eikä apua annettu.
Kaupunki on aina kaupunki ja siellä ihme kyllä ei innokkaasti auteta, vaikka someen jokainen muistaa päivittää auttaneensa jotain sairaskohtauksen saanutta. Näin ei ole todellisuudessa. Hädässä oleva pelottaa ihmisiä. Olisiko siksi, että jokainen tietää, että voi itse joskus avuttomana tarvita muiden apua?
On ymmärrettävää, että kadulla lojuva narkkari tai puliukko voi pelottaa. Heidän reaktiostaan kun ei tiedä, kun menet heitä herättelemään. Apuun silti heilläkin olisi oikeus ja sitä voi vähintäänkin soittaa.
Itse en ole miehenä lainkaan varma siitä, että minua autettaisiin, jos lojuisin kadulla. Mies koetaan aina turvallisuusuhkana, oli hän sitten siisti tai ei. Joku voisi ihan tutkia tätä saako naiset ja lapset helpommin apua kuin miehet.
Empatiakyky on hävinnyt ihmisiltä. Se tekee sitä väkisinkin kaupungissa, jossa päivittäin törmää röyhkeisiin, ilkeisiin, ellei vaarallisiinkiin ihmisiin. Myönnän, että se on sitä tehnyt minullakin. Mielenkiintoinen esimerkki tästä empatiakyvyn puutteesta muuten, että Afganistanistakin kuulemma evakuoitiin länsimaalaisten kissoja ja koiria, sen sijaan, että olisi täytetty paikat ihmisillä.
Olen auttanut ihmisiä tai jättänyt auttamatta, olettamalla, että kyllä joku muu auttaa. Näin ei saisi tehdä, jos kyse on vakavasta sairauskohtauksesta jokainen minuutti on tärkeä. En ole mikään pyhimys itsekään. Mutta kyllä minäkin sentään olen auttanut vanhuksia, jos he ovat olleet kadulla makaamassa.
Omat ensiaputaitoni ovat jo heikot ja muutaman kerran olen saanut hätäkeskuksesta vain vihaisen vastauksen soittaessani kadulla makaavalle apua, että onko se juoppo? Jos vastaus on ollut myöntävä, ei ambulanssia välttämättä edes kuulunut tai edes poliisia.
Vaikeaa tässä maailmassa on säilyttää rakkaus ihmisiä kohtaan tai tuntemaan välittämistä. Onneksi kaikki ihmiset eivät kuitenkaan ole pahoja.
Tärkeä kirjoitusaihe. Tekee pahaa kuulla ja nähdä tositarinoita maailman kylmyydestä.
VastaaPoistaMinä pökerryin ikuisuus sitten Turun keskustassa. Kukaan ei auttanut ylös, itse heräsin maasta hämmentyneenä. En ole varma onko tämä muisto vai valemuisto, mutta oletan jonkun luulleen minua narkkariksi. Tiedä sitten miksi. Itse en ole koskaan jättänyt auttamatta. Näitä kertoja on myös tullut eteen lukuisia. Ensiapukursseista on ollut hyötyä, mutta ilmankin pärjää, jos aivan perusasiat hallitsee tai on vain puhelin taskussa. Ehkä auttamisen malli on peräisin varhaislapsuudesta. Lumihankeen oli tuupertunut vanha mies, menimme mummuni kanssa auttamaan. Hänellä oli sokeritauti ja sai nopeasti avun taskustaan. Lisäksi siellä oli Pätkis-patukka,jonka mies antoi minulle palkkioksi auttamisesta. Tuo kohtaaminen lämmittää yhä sisintäni. Uskon, että moni nykyajan ohikulkija olisi ohittanut miehen puliukkona. Mutta millä oikeudella kukaan ohittaa hankeen sammuneen puliukon?
Tulipa pitkä kommentti, mutta aihe menee tunteisiin. Kiitos.
Niin tämä on totta. Sitten jos kukaan ei itseään auta, mekkala on kova, miksi kukaan ei auta? Siinä suhteessa jokainen voi mennä itseensä, joka on kävellyt ohi avuntarvitsijasta.
Poista