Dokumenttiarvostelu: Ron Jeremy - Pornokuninkaan tuho: Täytyikö törkyvaarin tuhoutua?

Katselin Yle areenasta varsin hämmentävän kaksiosaisen dokumentin Pornokuninkaan tuho pornolegenda Ron Jeremystä, jonka kohtaloksi koitui me too-liike. Ihme olisikin ollut, ellei joku mies pornoteollisuudesta olisi joutunut "tilille". 

Vaikka pornoteollisuudessa naiset ovatkin niitä tähtiä, Jeremy oli harvoja kaikkien tuntemia pornotähtiä. Jeremyn menestyksen salaisuus kai oli siinä, että hän oli varsin tavallisen oloinen mies suurta penistään lukuun ottamatta. Hän oli samaistuttava. Tavis, joka sai rakastella työkseen kauniita naisia.

Viimeisinä vuosinaan mies näytti olevan varsin pihalla ja fyysisesti heikossa kunnossa. Asuen läävässä ja ei edes pystynyt huolehtimaan pesustaan. Dementoitunut ja jopa nukahteli kesken kaiken. Kuitenkin dokumentti maalaa kuvan, että tämä reppana olisi juuri viimeisinä vuosinaan ahdistellut eniten.

Ihme kyllä dokumenttiin oli haastateltu myös ihmisiä, jotka eivät uskoneet pätkääkään Jeremyn seksirikoksiin. Osa väitti jopa kiltiksi, vaikkakin sanoi Jeremyn olleen naisten perään. Sitä ei kai voi siinä ammatissa pitää ihmeenä. Hän oli varmasti vanha likainen mies ja törkyvaari, mutta raiskaaja?

Vaikea sanoa, kun ei miestä tunne. Edelleenkin ihmetyttää, miksi ahdistelusta ja jopa väitetyistä raiskauksista ei tehty aikanaan ilmoitusta. Usassa kun kenet tahansa voi varsin helposti haastaa vieläpä oikeuteen. Osa Jeremyn syyttäjistä kun ei ollut edes pornoalallakaan, eikä siten olisi menettänyt edes töitään.

Toisaalta mitä kukaan hyötyy enää vanhan ja hauraan miehen passittamisesta vankilaan jäljellä olevan lyhyen elämänsä ajaksi. Ehkä Jeremy halutaan telkien taakse, sillä viimeisenä vuosikymmenenään kun hommat pornossa loppuivat, hänestä tuli eräänlainen kulttijulkkis.

Kommentit

Suositut tekstit