Kirja-arvio: Mika Ilmen/Kenneth Eriksson - Krimisarkisto - Parhaat rikosmokat

 



Nykyään kun maksuttoman tv:n tarjonta huononee vuosi vuodelta, tulee paljon katsottua YoutTubea. Sieltä löytyy vaikka mitä, dokumentteja, elokuvia, ei todellakaan pelkkää roskaa ja hömppää. 

Sieltä löytyy myös ex-kyttä Kenneth "Kentsu" Erikssonin ja ex-konna Mika "Immu" Ilmenin Krimisarkisto.

Molemmat ovat luoneet hyvää uraa varsinaisen uransa jälkeen kirjoina ja mediahahmoina, kuten niin moni muukin ex-poliisi ja ex-konna. Kuka sanoo ettei poliisin työ tai rikos kannata. 

Sinänsä jännä miten ohjelma toimii. Heput jutustelevat vanhoista konnista että rikoksista ja välillä matkustavat vaikka Ruotsiin rikoksia ihmettelemään. Jotenkin tämä kaikki toimii ilman mitään väkinäistä esiintymistä ja huutoa, kuten niin monilla muilla vloggareilla. 

Krimisarkisto löytyy nyt kirjanakin. Itse asiassa myös tv-sarjanakin Ruudusta. Krimisarkisto -Parhaat rikosmokat ei toimi aivan yhtä hyvin kuin Youtubessa, mutta viihdyttävää perustruecrimea se on.

Homma on laitettu kasaan niin, että Eriksson on kirjoittanut pohjat tarinoille, joita Ilmen on muokannut huumoripitoisemmaksi. Poliisilta ei kai onnistu huumori rikosten suhteen, mutta tarinoita löytyy. Rikosslangi elävöittääkin kirjaa ja tekee sen viihdyttävämmäksi kuin Poliisi kertoo -kirjat.

Tragikoomisia kirjaan valitut tapaukset ovatkin. Kirjan rikokset ovat enemmän tai vähemmän päihdekoukussa olevien ressukoiden tehtailemia. Tekijät varsinaisia tampioita ja älyn jättiläisiä. Yleensä saaliskin jää saamatta ja jos sen saakin, kiinni jäädään heti. 

Voi tietenkin keskustella, onko tällaisille ressukoille ja varsinkin heidän rikostensa uhreille naureskelu oikein. Mitään henkirikoksia tai edes väkivaltarikoksia ei onneksi ole kirjassa. Useimmiten rikolliset vahingoittavat eniten itseään. 

Tapaukset ovat paljolti 90-luvulta. Silloin epätoivo oli suurimmillaan ja silloin kun pankin ryöstäminenkin vielä onnistui. Nythän niissä ei juurikaan ole rahaa. Postikonttoritkin ovat kadonneet. Kioskiltakaan et saa ryöstösaalista kuin satasia. Ammattirikolliset olivar harvassa. 

Mitään varsinaisia helmiä kirjasta on turha odottaa. Mutta hyvää viihdekirjallisuutta se on, jossa ei tarvitse liikaa ajatella. Ja  ainahan se hymyilyttää, kun rikolliset kerrankin epäonnistuvat ja paha saa palkkansa. 

Kommentit

Suositut postaukset