Elokuva-arvio: 100 litraa sahtia: Itku ja nauru kulkevat käsi kädessä juopon elämässä

 



Teemu Nikin ohjaama 100 litraa sahtia on siitä poikkeuksellinen suomalainen elokuva että se on herättänyt huomioita ja tunteita laajemmissakin kansankerroksissa. Eikä siten vähiten ole puffannut sen levittäjä Nelonen Media.

Itse katsoin sen vasta nyt, kun se tuli televisiosta lineaarisesti. Sehän on ainoa oikea tapa katsoa elokuvia televisiosta niin kuin ennen vanhaan kun televisiosta tuli muutakin kuin uusinnan uusintoja. Televisiossa elokuvan ensi-ilta oli silloin suuri elämys.

Elokuvaa on markkinoitu komediana ja on siinä niitäkin elementtejä. Paikoitellen. Enemmän siinä on kuitenkin tragediaa. 

Murjussa elävät alkoholistisiskokset Pirkko ja Taina ovat kovia panemaan sahtia, mutta usein se menee omasta kurkusta alas. Eivätkä kitsaat kyläläiset tahdo maksaa ostamaansa sahtia. Ei edes pastori. Juopon elämässä itku ja nauru eivät tietenkään ole koskaan kaukana toisistaan. Sen elokuva on ymmärtänyt.

Siskoksista kunnollisin Päivi on jopa päässyt kunnon naimisiin ja sahtiahan sinne on pantava. Vai pannaanko sahtia? Juoma vain valuu siskosten kurkusta alas, mutta sahtiahan on saatava häihin, kun on luvattu. Sitä sitten vaikka varastetaan kilpailevilta panijoilta.

Eloluva toimii Elina Knihtilän varassa, jota Pirjo Lonka komppaa vähemmän remuisella roolillaan. Jos päähenkilöt eivät olisi naisia, ei elokuva olisi lainkaan hauska eikä toimisi. Miesten alkoholismi ei naurata, se on vain synkkää ja tuhoisaa. 

Onneksi Nikki ymmärtää käsikirjoituksessaan paljastaa kaiken taustalla olevan teagedian ja isänrakkauden puuttumisen syiksi siskosten alamäkeen. Se tosin tappaa sitten kaiken naurun elokuvasta. En oikeastaan edes nauranut kuin kohtaukselle, jossa paskannettiin pickupiin. 

Elokuva on Suomen Oscar-ehdokkaana. Ei tämä ainakaan vähennä suomalisten mainetta juoppona kansana, mikäli Hollywoodissa edes tiedetään Suomesta mitään. En tiedä uppoaako Hollywoodissa tämä erikoinen puskafarssin ja tragedian yhdistelmä, niin suomalainen kun se perinjuuriaan myöten onkin.

Kommentit

  1. En vaivaudu katsomaan vaikka televisiosta tulisi. Että oikein Oscar-ehdokas, kuulostaa pahalta, jos vaikka peruvat jäänmurtajakaupat nähtyään sahtiin hukkuvat suomalaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. Jäänmurtajakaupoissakin annetaan enimmäkseen suomalainen osaaminen vaan Usaan ja urakoitsijatkin telakoilla kaikkia muita paitsi suomalaisia. Taitaa hyötyä olla yhtä paljon kuin datakeskuksista.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset