Raha pilasi huippu-urheilun

Urheilu on viime päivinä käynyt mielenkiintoisemmaksi kilpakenttien ulkopuolella kuin itse kilpakentillä.

Pitkämäki "keihästi" fransmannin, joka nyt urputtaa turvallisen matkan päässä Ranskassa, formuloissa käydään kylmää sotaa varastamalla toisten auton suunnittelutietoja (vailla kunnon rangaistusta) ja Ranskan ympäriajossa kärähtää dopingista äijiä ennätystahtiin.

Ei voi ainakaan väittää, että urheilijat olisivat enää pelkästään puhtoisia lasten idoleiksi sopivia henkilöitä. Varsinkin kun joidenkin urheilijoiden suorituksia seurataan enemmän yksityiselämässä kuin kilpakentillä. Urheilijoista on tullut superjulkkiksia, nykypäivän gladiaattoreita, joille kaikki on kenttien ulkopuolella mahdollista. Ei urheilu tosin sen likaisempaa ole kuin ennenkään, jo antiikin Kreikassa osattiin kyllä kepulikonstit.

Syynä entistä kovempiin keinoihin taitaa olla ystävämme raha. Palkkiot ja palkkiot ovat aivan eri luokkaa kuin ennen muinoin, jolloin kilteimmille saattoi riittää jo maansa eteen saatu kunnia.

Urheilun ykkösvihollinen rahan ohella taitaa olla tällä hetkellä doping. Olen sitä mieltä, että dopingin pahimmin riivaamissa lajeissa pitäisi kylmästi lopettaa kilpaileminen joksikin aikaa. Esimerkiksi pyöräilyssä lajin uskottavuus on jo täysin mennyt. Luki tuloslistassa mitä tahansa, niin kukaan ei enää tuloksia kuitenkaan usko. Rahan himo saa ilmeisesti vaan ottamaan riskin. Ei pyöräily ainoa laji tietenkään ole. Kuinkahan moni ammattijuoksijoistakaan tai hiihtäjistä taitaa olla ihan puhdas puhumattakaan voimailulajeista. Aineet taitavat olla nykyisin jo parempia, kuin takavuosien itä-eurooppalaisia hirvityksiä ei enää kilpakentillä näe.

Formulat on malliesimerkki rahan pilaamasta urheilulajista. Alkuaikojen herrasmiesten tasaväkisestä taistelusta on siirrytty perässäajeluun, jota ei kukaan jaksa enää katsoa muuta kuin unilääkkeenä. Raha pilaa yksinkertaisesti kaikki vähänkin suositummat urheilulajit. Ei kenenkään ihmisen todellisuudentaju voi säilyä, jos saa palkakseen miljoonia dollareita. Tavallinen ihminen ei oikein voi pitää miljoonia ansaitsevia NHL-pelaajia uhreina, jotka ryhtyvät pelisulkuun "pienen" palkkansa takia. Tietenkin urheilijoille tulee maksaa kohtuullinen korvaus, koska huipputasolla urheilulle uhrataan koko elämä. Ehkä siksi dopingkin tuntuu enää pieneltä uhraukselta taistellessa taaloista.

Urheiluun ja erityisesti olympiaurheiluun on aina liittynyt kansallistunnetta ja politiikkaa. Ennen Neuvostoliitto ja Usa boikotoivat toistensa kisoja, Mustat Pantterit uhosivat palkintokorokkeella nostaen mustassa hansikkaassa olevan nyrkin ylös Mexicon olympialaisissa -68 protestoidakseen mustien huonojen oloja vastaan Usassa. Nyt ylös nostettaisiin varmaan Adidaksen tossut vailla sen kummempia aatteita. Panttereiden elettä ei nykypäivän rahaurheilussa tuskin kannata enää odottaa, kun varsinkin köyhimpien maiden urheilijat vaihtavat sulavasti kotimaata muutenkin. Varsinkin kestävyyslajeissa eivät rikkaat länsimaat tunnu enää pärjäävänkään. Rahahan siinäkin on kannustin, silloinhan Suomikin pärjäsi juoksussa kun oltiin vielä rutiköyhiä.

Olympialaiset tuntuvat nykyisin menevän sille maalle, mistä tulee eniten valtaa omaava lobbaava johtaja. Näin on käynyt Pekingille, Lontoolle ja nyt Putinin lobbaamalle Sotsille. Peking ainakin on suorastaan jo eettisesti arveluttava kisojen järjestämispaikkana ja Sotsikin liikkuu siinä rajamailla.

Olympiaherrat vetoavat siihen, että olympia-aatteeseen ei kuulu politikointi. Haloo, olisivat ajatelleet asiaa silloin, kuin matkailevat kisajärjestäjyydestä kilpailevien maiden rahoilla. Varsinkin köyhien maiden olympiaherrat taitavat olla aikaa helppoa saalista näille lobbaajile. Olympialaisia ei pienet maat pysty enää hakemaankaan, koska kisat ovat paisuneet kuin pullataikina, eikä pienillä mailla yksinkertaisesti enää riitä rahaa koko touhuun.

Saa nähdä, muuttuuko urheilu. Voisiko jossain vaiheessa käydä niin, että ihmiset kyllästyvät epärehellisiin touhuun ja siirtyvät katsomaan lajeja, joita raha ei ole vielä pilannut. Minusta huippu-urheilu alkaa pikkuhiljaa elämään etsikkoaikaansa. Jokin muutos täytyisi tapahtua, ennen kuin ihmisiltä menee usko. Urheilussa ainakin alunperin oli kyse siitä, että paras voittakoon, eikä parhaan huijarin voittajan tittelistä. Jottei kaikki kuullostaisi liian synkältä, niin oikeasti urheilu voi yhdistää kansakuntia. Irakin jalkapallomaajoukkue taistelee parhaillaan Aasian mestaruudesta. Joukkueessa ovat edustettuna kaikki etniset ryhmät. Toivottavasti yhteistyö leviäisi arkielämäänkin Irakissa.